Demaripuhemies kiistää tietävänsä tarkasti, miksei kukaan hänen puolueensa edustajista lähtenyt Halla-ahon johtamalle hallintovaliokunnan matkalle Tallinnaan. Heinäluoma kuitenkin myöntää, että Halla-ahon kohua herättänyt Kreikka-lausunto kummittelee yhä eduskunnassa.

- Tässä on ollut monenlaista poreilua. On ymmärrettävää, että tämä lausunto, jossa sotilasdiktatuuria kannatettiin, se tietysti aiheuttaa voimakkaita tunteita. Halla-aho on peruuttanut sen ja pahoitellut. Uskon, että tämä poreilu tästä laantuu ja löydetään normaalit työurat.

Heinäluoma ennustaa, että "normaali keskustelu- ja työtyyli" palautuu eduskuntaan lokakuun aikana. Syyskauden aloitus on kuitenkin ollut harvinaisen hankala.

- Kyllähän tämä poikkeuksellista on. Ei näin vaikeilla kierroksilla eduskuntaa ole tarvinnut käynnistää. Toisaalta tähän liittyy aika iso eduskunnan vaihtuvuus.

Puhemies ei kuitenkaan kuvailisi parlamenttitalon ilmapiiriä tulehtuneeksi.

- Tärkeää on myös se, että perussuomalaiset ovat itse linjanneet hyvin selvästi, mitä he pitävät hyväksyttävänä ja mitä eivät.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä erotti Jussi Halla-ahon kahdeksi viikoksi Kreikka-kommentin takia. Halla-ahon asema valiokuntajohtajana ei ole horjunut.

- Kaikilla valiokunnilla ja niiden puheenjohtajilla on puhemiehistön tuki takanaan. Jokainenhan näyttää sitten sillä omalla työllään ja siihen liittyvällä toiminnallaan, että hommat sujuvat, Heinäluoma painottaa.

Kiistojen ja loanheiton estämiseksi kaikki puolueet allekirjoittivat alkuviikosta pelisäännöt eduskuntatyötä ja salikeskustelua varten.