Ensinnäkin, fyysisesti olin kauden parhaassa kunnossa helmikuussa ja toukokuun lopussa. Ei ihan oppikirjan mukaista, vai? Helmikuun hyvään vireeseen vaikutti takana ollut ehjä harjoitusjakso, kovat ratavedot ja uuden tyyppiset voimaharjoitteet. Toukokuun piikkiin taas vaikutti suunnitelmien mukaan mennyt kuukauden mittainen korkeanpaikan leiri. Muina aikoina jouduin tekemään harjoittelun suhteen kompromisseja pienten vaivojen takia ja näin ollen en saavuttanut huippuvirettä silloin kuin olisi pitänyt. Tietenkin uskoin viimeiseen saakka, että kaikki on mahdollista, mutta ei se tainnut olla. Kun on kyse huippu-urheilusta, jossa sekunnit ratkaisevat, on menestyäkseen harjoiteltava paremmin kuin keskinkertaisesti.

Toiseksi, taidon puolesta kausi sujui meikäläiseksi aika hyvin. Sprinttimatkalla, jota voisi kutsua tämän kauden päämatkakseni, kehityin mielestäni selkeästi. Otimme sprinttimaajoukkueen kanssa asiaksemme kehittää sprinttisuunnistustekniikkamme täydellisyyttä hipovaksi. En päässyt täydellisyyteen, mutta en tainnut tehdä kertaakaan sprinttikisassa yli puolta minuuttia virhettä. Täytyy myöntää, että metsäpuolella en kehittynyt taidollisesti niinkään paljon. Suunnistin harjoitukset pääasiassa Ranskassa ja olin siellä melkoisen kuutamolla suurimman osan harjoituksista. Siihen nähden voin olla tyytyväinen suorituksiini MM-kisoissa. Ehkä olin ottanut opikseni virheistäni.

Tästä päästäänkin kätevästi suorituksenhallintaan eli siihen, miten saa puristettua ulos oman taitokapasiteettinsa silloin kun täytyy. Minulla on sellainen kutina, että tällä osa-alueella menin eteenpäin. Liekö syynä karttunut kokemus, mentaalivalmennus vai tuuri? Joka tapauksessa opin uusia ajatusmalleja, joita hyödyntää ennen kisoja. Lyhykäisyydessään ne liittyivät rauhallisuuteen, oman tekemisen riittävyyteen, positiivisuuteen ja uskoon omaan itseensä. Hoin näitä ajatuksia itselleni ja tein myös mentaaliharjoituksia, joilla pyrittiin siihen, että hyväksyn vastaan tulevat koitokset tyynen rauhallisesti. Tuntuu siltä, että kisojen lähtöpaikalla pääni oli tyynempi ja ajatukset tiiviimmin suunnistuksessa kuin ennen, vaikka ei se jännitys ja pieni epätietoisuus tulevasta radasta mihinkään kadonnut.

Mitkä sitten olivat mieleenpainuvimmat hetket tällä kaudella? Kauden alusta muistuu iloisesti mieleen 10-mila-viestin voitto seurakavereiden kanssa. Onnistuimme koko joukkue tasomme mukaisesti ja muistaakseni se oli paras kisani tänä vuonna siinä mielessä, että suunnistus tuntui olevan helppoa kuin heinän teko. Sitten muistuu mieleen venlojen viestin ankkuriosuus, jossa etenin kärjessä, mutta pummasin toiseksi viimeistä rastia niin, että ruotsalainen meni ohitte. Se pummi jää varmasti mieleen. Muistan myös MM-sprintin, jota olin odottanut koko vuoden ja onnistuin siinä niin hyvin kuin sinä päivänä oli mahdollista. Seuraavana päivänä pitkän matkan kisassa olin ehkä väsyneempi kuin koskaan ennen. Vieläkin puistattaa se tuskainen laahustus. Mutta tällä hetkellä kirkkaimpana mielessä on uskomaton MM-viestishow, jota seuratessa tunteet ravasivat maan ja taivaan välillä. Näiden huippuhetkien lisäksi mieleen jäivät leirit kivojen ihmisten seurassa ja yhteistyö monien tukijoideni kanssa. Ilman ympärillä olevia ihmisiä tästä hommasta saisi äkkiä tarpeekseen.

Miten sitten oli tavoitteiden täyttymisen laita? Olin asettanut tälle kaudelle tavoitteekseni henkilökohtaisen MM-mitalin. No, sitä ei tullut. Olin kaksi kertaa kuudes, mikä ei sekään huono saalis ole. Taidan ainakin toistaiseksi olla jämähtänyt tasolleni, jolle loin perustan vuonna 2005 ensimmäisissä aikuisten arvokisoissani. Jos joku on varma, niin se, että sijoitun MM-kisoissa viidennen ja kahdeksannen välille. Se kertoo siitä, että pystyn tosi paikan tullen oman tasoiseen suoritukseen, mutta tasoni tai toisin sanoen fysiikkani ei riitä palkintopallille. Ehkä aivan huippukulkupäivänä se riittäisi. Toisaalta, mikäs tällä tasolla on köllötellessä. Tuttua ja turvallista. Mutta länsimaisen ihmisen tajuntaan on iskostettu ajatus, että aina pitäisi pyrkiä parempaan. Pitäisi kehittyä ja voittaa. Okei, yritetään sitten, mutta tehdään se rennosti iloiten!

Rastipisteessä-blogi siirtyy nyt kilpailukauden päättyessä harjoitusauolle.