Mieleenpainuvin treeni oli, kun kävelimme sauvojen kanssa yli kolmeen tonniin. Lopussa alkoi askel hidastua, koska happea ei ollut tarjolla enää niin paljoa kuin lähdettäessä 1700 metristä. Treenin kruunasi hulppeat maisemat alas St. Moritziin.
Leiriimme kuului myös yksi lepopäivä, jonka vietimme Livignossa shoppailemalla. Urheilijan näkökulmasta lepopäivä osui nappiin, sillä se oli leirimme ainoa sadepäivä. Muuten saimmekin harjoitella auringon paisteessa. Toki parina viimeisenä aamuna lämpötila oli vain muutaman asteen plussan puolella, mutta ilma lämpeni nopeasti.
Kokonaisuutena leiri oli onnistunut. Itselläni ensimmäinen viikko on aina vaikea korkealla harjoitellessa. Viikon jälkeen kroppa alkaa tottua ilmanalaan ja harjoittelu helpottuu. Olisinkin voinut viime vuoden tapaan jatkaa leiriä muutamalla päivällä. Tosin onhan meille tulossa vielä kaksi korkeanpaikan leiriä syksyn aikana, joten vielä on turha ahnehtia liikaa.
Seuraavaan Ramsaun leiriin on vain kaksi ja puoli viikkoa aikaa. Tärkeää on saada kroppa palautumaan tästä leiristä, jotta se on taas valmis ottamaan harjoittelua vastaan seuraavalla leirillä. Itselläni onkin loppuviikko todella kevyttä, seuraavalla viikolla teen tuottavia harjoituksia ja viimeinen viikko menee valmistautuessa leiriin. Sama rytmitys toistuu koko syksyn.
Leirillä on helppo keskittyä ainoastaan urheiluun, sillä ruoanlaitosta ja siivouksesta ei tarvitse itse huolehtia. Vaikeinta on herätä päiväunilta seuraavalle lenkille. Kotona ollessa on paljon muuta tekemistä ja yleensä en ehdi nukkumaan päiväunia. Näin maatilantyttönä olinkin kiitollinen leiriaikataulusta, sillä se sattui juuri sopivasti puintien aikaan. Ei tarvinnut istua traktorissa tai puimurissa saati olla erottelemassa apilansiementä viljan seasta. Vaikka sadonkorjuu meni itseltäni ohi nyt elokuussa, pitää sitten yrittää talvella olla paikalla, kun jälleen kerran korjataan satoa…
Krista
Ps. Lasse mainitsi blogissaan Rinttereiden tavoitteesta saavuttaa leirillämme 10 000 nousumetrin rajan. Haaste oli valitettavasti liian kova. Sinnikkäästi pojat taisteli tavoitteensa eteen treenatessaan tehollisesti eniten muihin verrattuna, mutta tunnit loppuivat vuorokaudesta ja vuorokaudet viikosta!