Lopen Haapastensyrjän metsäntutkimusasema on metsänjalostustoiminnan keskuspaikka Suomessa. Toiminta alkoi vuonna 1961 ja tällä viikolla Haapastensyrjässä juhlittiin siis puolen vuosisadan taivalta.

Tutkimusaseman pihapiirissä on myös Rotupuisto, johon on kerätty erikoisuuksia suomalaismetsistä. Toukokuussa 1962 presidentti Urho Kekkonen kävi istuttamassa puistoon peruspuun, jalostetun nimikkokuusen. Kumpu nimitettiin myöhemmin Kekkosen kummuksi.

- Maahan haudattiiin metallilieriö, kuten aina muistomerkeille, jossa on päivän sanomalehti ja käypää rahaa. Säiliö on siellä maassa vieläkin, tietää Haapastensyrjällä tuohon aikaan johtajana ollut loppilainen Pentti Tyystjärvi.

Kekkosen istuttama jalostettu kuusenvarte lähti hyvin kasvamaan. Siitä ennätti tulla toistakymmentä metriä korkea puu. Puu näytti terveeltä ja hyvinvoivalta.

- Sitten kuusi kuoli vuonna 1986. Täysin yllättäen, syystä jota vieläkään ei ole selvitetty, kertoo Tyystjärvi.

Meni vain hetki ja koko Suomen pysäytti tieto presidentti Urho Kekkosen kuolemasta elokuussa 1986.

Haapastensyrjällä mentiin hiljaiseksi. Paikalla seisoo edelleen pieni kivi, jossa on muistokyltti Kekkosen kuusesta.

Tutkimusaseman 50-vuotisjuhlissa keskiviikkona uskallettiin vihdoin kajota Kekkosen kumpuun. Muistokiven viereen istutettiin kolme uutta kuusta. Erikoisia kuusia olivat istuttamassa Metsäntutkimuslaitoksen ylijohtaja Hannu Raitio, Haapastensyrjän ensimmäinen johtaja Pentti Tyystjärvi sejä ylitarkastaja Sanna Paanukoski maa- ja metsätalousministeriöstä.