Keskustan Kymen piirin valtuuskunnan puheenjohtaja Jarmo Tulkki Virolahdelta toivoo uusia nimiä keskustan presidenttiehdokaslistalle. Vetovoimainen ehdokas parsisi kokoon eduskuntavaalien suurtappiota.

-Uskon, että europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki toisi mielenkiintoa presidenttipeliin, Tulkki sanoo.

Konkaripoliitikko Mikko Pesälän mielestä kenttäväki liittoutuisi vahvasti Jäätteenmäen taakse. Toistaiseksi peliin halukkaaksi on keskustalta ilmoittautunut vain Paavo Väyrynen.

-Jos ei muita ehdokkaita ole ja päädytään Väyryseen, niin onhan luonnollista, että koko organisaatio tekee normaalisti vaalityötä, Pesälä sanoo.

Entinen kansanedustaja Markku Laukkanen antaisi puolueen maineen paikkaamisen Mari Kiviniemelle.

-Puolueen puheenjohtajalla on suorastaan velvollisuus asettua ehdokkaaksi. Hän saisi tilaisuuden puhutella niitä, jotka luopuivat puolueesta eduskuntavaaleissa, sanoo Laukkanen.

Tulkki , Laukkanen ja Pesälä uskovat, että Jäätteenmäki tai Kiviniemi selviävät perussuomalaisten Soinia vastaan, mikäli hän lähtee peliin.

-Kun nyt katsoo, mihin tilanteeseen populismi on Suomen ajanut, niin kyllähän tässä ihmiset herää ja havahtuu. Ei populismilla ratsastamisella viedä asioita eteenpäin. Tekisi Kekkosen myllykirjeitä siteeraten mieleni sanoa, että "saatanan tunarit", Pesälä jyrähtää