Ehdokaskatoa pohditaan myös keskustaväen keskuudessa, kertoo puolueen pää-äänenkannattaja

Suomenmaa. Keskustalla on kolme viikkoa aikaa löytää ehdokkaat puolueen jäsenvaaliin. Entisen pääministerin Paavo Lipposen ilmoittautuminen demareiden ehdokaskilpaan osoittaa, että vaalit on kaikkea muuta kuin ratkaistu, lehti kannustaa.

Myös keskustalla on reserviä mistä ottaa, vaikka kokenut keskustapoliitikko Seppo Kääriäinen kieltäytyikin ehdokuudesta. Onhan puolueella yhä täydessä kunnossa neljä entistä pääministeriä, Esko Aho, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi, patistaa Suomenmaa.

Ilkanmukaan keskustassa kyllä syntyy nostetta, kunhan ensin löytyisi pyrkyä. Keskustan kiemurtelu presidenttiehdokkaidensa kanssa alkaa lehden mukaan tuntua jo perin oudolta. Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyryselle ei ole ilmaantunut monia julkisia tukijoita. Vielä vähemmän kannatusta saa asettuminen suoraan esimerkiksi kokoomuksen Sauli Niinistön taakse.

Ilkan mukaan ehdokkuudesta kieltäytynyt Seppo Kääriäinen olisi ikänsä, kokemuksensa ja kokonsa puolesta hyvin voinut haastaa presidenttikisan tämänhetkiset kärkinimet Sauli Niinistön ja Paavo Lipposen.

Onko todella niin, että maamme ansioituneimmilta poliitikoilta on kadonnut pyrky edetä urallaan? Vai olisiko mahdollisten ehdokkaiden kohdalla pikemminkin kyse häviämisen pelosta? Tammikuuhun saakka poliittista julkisuutta tulevat joka tapauksessa hallitsemaan presidenttiehdokkaat, eikä keskustalla ole varaa jäädä tässä mittelössä paitsioon, kirjoittaa Ilkka.

Salon Seudun Sanomatmuistuttaa puolestaan, että edessä on hankalien talouspäätösten syksy, kun valtiovarainministeriö huomenna käynnistää budjettineuvottelut. Budjettia joudutaan tekemään epävarmoissa oloissa. Maailmantalous horjuu pahemmin kuin vielä keväällä ounasteltiin. Jos talous hyytyy, heittävät valtion budjettisuunnitelmat häränpyllyä. Mitä todennäköisimmin kiistat leikkauksista ja veronkorotuksista sähköistyvät taas hallituksen sisällä, ennustaa Salon Seudun Sanomat.

Useat pääkirjoitukset pohtivat myös valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esitystä paluusta pitkäaikaiseen tulopoliittiseen ratkaisuun.

Turun Sanomattoteaa, että yhtä järjestelmällisesti kuin kolmikannan kaksi osapuolta, hallitus ja mm. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly, ovat esittäneet vaatimuksia paluusta tupoon, on työnantajia edustava Elinkeinoelämän keskusliitto ne torjunut. Tuposta on tullut jonkinlainen kirosana, jota ei ääneen pidä ainakaan työnantajien kuullen lausua.

Myöhemmin syksyllä ollaan taas tilanteessa, jossa Teknologiateollisuus määrittelee tulevaa sopimustasoa. Edellisellä kierroksella muut alat jättivät tosin päänavaajana pidetyn metallin reilusti taakseen. Nyt metallissa havitellaan heinäkuun inflaatioprosentin, eli neljän prosentin suuruisia korotuksia. Sellaisiin ei ole varaa ainakaan menokuriin patistetulla julkisella sektorilla.

Turun Sanomien mukaan myös EK:n kannattaisikin kallistaa korvaansa hallituksen vetoomuksille paluusta neuvottelupöytään, sillä työmarkkinoilla kaivataan enemmän yhteisiä pelisääntöjä, malttia ja ennustettavuutta.