Paikka on juuri oivallinen MM-valmistautumiseen. Täällä voi ilman velvoitteita rauhoittua ja valmistautua henkisesti kisoihin vuoristomaisemista ihaillen. Eikä täällä ole edes nettiä.
Tarkoituksenani oli tehdä tällä viikolla kaksi sprinttiharjoitusta ja yksi pitkänmatkan harjoitus. Olin kuitenkin viime viikkoisen juoksukisan jälkeen aivan naatti epätavallisen pitkään, joten jätin pitkän matkan treenin väliin. Nyt on vain luotettava siihen, että hankitut taidot ja kunto riittävät. Kyllähän ne riittävätkin, mutta mihin?
On helppo tie luisua raastavan epävarmuuden ja pelon syövereihin. Päässä käy jatkuva myllerrys ja kamppailu. Onnistunko? Entä jos mokaan? Olenko harjoitellut oikein? Kulkeekohan? Missä kunnossa muut ovat? Tuota puhelua voisi käydä loputtomiin, mutta ei se hyödyllistä ole.
Olen tänä vuonna työskennellyt henkimaailman asioiden kanssa. Ensimmäistä kertaa olo tuntuu melko rauhalliselta ja positiivisella tavalla odottavalta MM-kisojen suhteen. Haluan menestyä, mutta ei olisi ylitsepääsemätön katastrofi, jos en menestyisikään tuloslistalla. Suurin kompastuskiveni onkin ollut se fiilis, että on pakko menestyä. Sen kanssa kamppailen yhä, mutta alan ottaa mörököllistä niskaotteen. Ei muuta kun kantapäätä pakaraan ja kisatunnelmasta nauttimaan!
Anni-Maija Fincke