- Tuon tason poliitikko ei pidä tiedotustilaisuutta sitä varten, että hän sanoisi vanhan hokemansa, että hän ei lähde mukaan. Eli hän lähtee aivan varmasti mukaan, Ropponen arvioi tiedotustilaisuutta, jonka Paavo Lipponen aikoo pitää myöhemmin torstaina mahdollisesta presidentinvaaliehdokkuudestaan.

Uimonen pitää Lipponen taktiikkaa kisaan lähtemisestä onnistuneena.

- Tapa, millä hän toi tämän esiin, kertomalla ensin Helsingin Sanomille ja pitämällä tänään tiedotustilaisuuden, hänhän on hankkinut tällä kahden päivän julkisuuden, Uimonen sanoo.

Lipposen mahdollinen kisaan lähteminen yllätti asiantuntijoiden mukaan kaikki, sillä entinen pääministeri on aiemmin kieltäytynyt ehdottomasti presidenttiehdokkuudesta. Sekä Ropponen että Uimonen uskovat Lipposen lähtevän vaalitaistoon velvollisuudesta puoluettaan kohtaan.

Vaikka Lipponen on Uimosen mukaan Eurooppa-tason valtionmies, hänen on lunastettava ja luotava oma paikkansa ja kannatuspohjansa, sillä osa uusista äänestäjistä ei tunne hänen taustaansa.