- Johtavat poliitikot yrittävät pahimmillaan johtaa kansaa harhaan väittämällä, että Suomi olisi saanut sellaiset vakuudet, joista he olivat ennen vaaleja pitämässä kiinni ja jotka olivat myös eduskunnan suuren valiokunnan ehdoton vaatimus ennen 21. päivän EU-huippukokousta, Lehti sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa.
Kokouksessa tehtiin Lehden mukaan vakuuksista pöytäkirjamerkintä, jonka mukaan asiassa menetellään tarkoituksenmukaisella tavalla.
Perussuomalaiset ja keskusta ovat syyttäneet Kataista neuvotteluvaltuuksien ylittämisestä Kreikan tuesta sovittaessa. Eero Lehden mukaan kritiikki on oikeutettua. Hän arvelee, että suuri valiokunta ei uskaltanut tehdä viime tiistaina päätöstä, jossa olisi todettu, että huippukokouksen neuvottelutulos ylitti valtuudet.
- Jos suuri valiokunta olisi katsonut asioita suoraan silmiin, niin se olisi joutunut myöntämään, että emme saaneet vakuuksia, jolloin hallitus olisi menettänyt luottamuksensa valiokunnassa. Itse asiassa tässä pelastettiin hallitus, mutta ei Suomen rahoja.
Lehti ei vielä tiedä, aikooko hän äänestää syksyllä hallituksen tukipakettiesityksen puolesta vai vastaan.