YLE Uutisten keskiviikkona julkistaman presidenttikyselyn mukaan kokoomuksen Sauli Niinistö valittaisiin presidentiksi suoraan ensimmäisellä kierroksella.

Pitkänen silti arvioi, että ensi tammikuussa pidettävät presidentinvaalit menevät toiselle kierrokselle.

- Niinistö on ollut ainoa nimi, joka on kuuden viime vuoden aikana ollut esillä. Kuitenkin vuoden 2006 vaaleisssakin Tarja Halosen gallupkannatus suli ennen vaaleja.

Tällä hetkellä puolueissa pohditaan kiivaasti, millainen henkilö olisi paras haastaja Niinistölle, Pitkänen arvioi.

- Sopivan ehdokkaan ominaisuuksia on vaikea tässä vaiheessa arvioida.

Vaikka presidenttiehdokkaat ovat vielä suurimmaksi osaksi kysymysmerkkejä, Pitkänen esittää valistuneen arvion siitä, mistä teemoista presidentinvaalikampanjoissa puhutaan:

- Ulkopolitikasta esiin noussee Nato-kysymys. Todennäköisesti myös presidentin valtaoikeuksista keskustellaan. Perinteisesti presidentinvaalien yhteydessä on käsitelty myös laajempia yhteiskunnallisia aiheita, jotka eivät sinänsä edes presidentin tehtäviin liity. Varmasti myös Euroopan taloustilanne on esillä.