Torstai-iltana koolla ollut Pyhäjärven kaupunginvaltuuston keskustaryhmä yritti hakea sopua kaupunkia riepovaan kiistaan lähes viiden tunnin ajan. Sitä ei kuitenkaan vielä löytynyt.

Kolme valtuutettua on sen sijaan päättänyt erota keskustan valtuustoryhmästä protestina kaupunginhallituksen toimille.

Pyhäjärven 27 valtuutetusta keskustalaisia on ollut 16. Nyt määrä siis supistuu kolmeentoista eli alle yksinkertaisen enemmistön. Lisäksi yksi Pro Pyhäjärvi -liikkeen valtuutettu on osallistunut keskustan ryhmän työhön.

Keskustaryhmästä erosivat Asko Kauranen, Heikki Hankila ja Tarmo Rapo. Kaurasen tilalle ryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Estola.

Pyhäjärven keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Päivärinnan mukaan Pyhäjärven hallintokriisin ongelmia on vaikea yksilöidä. Pienet asiat ovat kärjistyneet luottamuspulaksi ja osansa on myös henkilökemialla.

Päivärinta arvioi, että Pyhäjärven tilanteen korjaamiseksi tarvitaan vielä paljon rakentavaa keskustelua.