Nimimerkki Hoitsun puoliso tuntee tämän "homman".
"Risikko tietää, kaikki tietävät, mutta ministeri ei uskalla tunnustaa. Tulisi sellainen häly. Sieltä tarkistellaan naapurien ja sukulaisten syntymäpäiviä aivan yleisesti, eikä asiaa edes yritetä salailla. Varmaan katsotaan muutkin asiat samalla."
Nimimerkki Vaiti kuin muuri linjaa asiat.
"Vaitiolo on ehdoton sosiaali- ja terveysalalla. Ei todellakaan ole mukavaa kuulla ammattilaisten juoruavan toislleen työasioistaan ja joutua kuulijaksi. Niin urkinta -kuin vaitiolonkin rikkominen ovat niin vakavia juttuja, että työsuhteen tulee katketa välittömästi."
Nimimerkki oi aikoja ei luota Risikkoon.
"Ministeri ei ole uskottava väittäessään tapausta yksittäistapaukseksi. Jokainen hoitoalalla toimiva tietää, että koulutus ja moraali on tässä heikkoa ja salassapitovelvollisuutta ei kunnioiteta."
Nimimerkki Anneli muistuttaa tietojen välittyvän työnantajalle.
"Suurin osa työssäkäyvistä saa erikoislääkäritason hoitoa työterveyshuollossa. Työntekijät ei vaan tajua että tieto vastaanotoista menee aina työnantajan tietoon. Työterveyslääkärini ehdotti minulle psykologin kanssa juttelua ongelmissani. En kuitenkaan mennyt sillä pelkäsin tämän vaikuttavan työsuhteeni jatkumiseen."
Nimimerkki Vaitiolovelvollisuus - hah ei pysty luottamaan lääkäriin.
"Tässä vinkki kaikille jotka haluavat välttää leimaantumisen: välttäkää lääkärissä käyntiä viimeiseen asti. Kun lääkärille paljastuu, että sinulla on jokin vakava sairaus tai että vaikkapa maksa-arvosi ovat koholla, sen tietää kohta koko kylä. Erityisesti työterveyslääkärille ei pidä paljastaa yhtään mitään, sillä "sen lauluja laulat kenen leipää syöt".
Nimimerkki Helen on utelias.
"Kiinnostaisi tietää miten luvaton potilastietojen katselu on paljastunut? Onko joku potilas epäillyt salassapitorikkomusta ja asiaa käyty sitä kautta tutkimaan vai onko asia selvinnyt työnantajalle lokitietojen pistokoetarkistuksen tai työkavereiden vihjeen perusteella?"