Jan Vapaavuori siirtyi juhannusviikolla asuntoministerin pallilta Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Asuntoministerinä mies jätti sormenjälkensä useisiin maakuntakaavoihin poistamalla niistä kaupan suuryksikkömerkintöjä.
Etelä-Savossa ministeriön tiukka linja herätti tuohtumusta ja Vapaavuori sai kuulla kunniansa. Linja kuitenkin piti.
- Etelä-Savossa nousi suurempi kohu ehkä siksi, että täällä on sanavalmis maakuntajohtaja.
- Mutta mitään haavoja tai rupia siitä ei jäänyt ainakaan minulle, toivottavasti ei Etelä-Savollekaan.
Jan Vapaavuorta on pidetty leimallisesti helsinkiläisenä poliitikkona. Kesälomalla miehestä kuoriutuu maaseudun harras ystävä.
- Suomen kesä on niin huikean hieno, ettei täältä voi lähteä mihinkään. Jos lomaa on syksyllä tai talvella, sitten voi mennä ulkomaille.
Savonlinna vakiokohde kesällä
Vapaavuoren jokavuotiseen Suomen kierrokseen kuuluu mm. käynnit Porin Jazzeilla ja Savonlinnan Oopperajuhlilla.
Liikenevä aika vierähtää vaimonsa suvun mökillä Hattulassa halkoja hakaten, puutarhassa puuhastellan, saunaa lämmittäen ja kertomakirjallisuutta lukien.
- Olen sellainen toiminnan mies, mutta nikkarina minulla on enemmän intoa kuin taitoa. Paras saavutukseni taitaa olla isän kanssa Puistolassa ulkorakennukseen tehdyt huoneet itselleni ja veljelleni.
Mäntyharjun Loma-asuntomessualue Pyhäveden rannalla teki entiseen asuntoministeriin vaikutuksen.
- Tämä on sympaattinen ja tavallisille ihmiselle tämä kiva kohde, sillä täällä ei ole niinkään ökytaloja. Kovalla vauhdilla tämä ala muuttuu aivan kuten autot tai vaatteetkin.
Vapaavuori uskoo, että resort-tyyppinen vapaa-ajanasuntojen rakentaminen yleistyy Suomessakin.