- Odotettavissa on säkenöintiä ministerien välillä, sanoo valtiotieteen tohtori, ulkopolitiikan asiantuntija Jukka Tarkka.
Ainakin ulkoministeri Tuomiojalla sekä ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Stubbilla on hyvin erilaiset näkemykset monista ulkopoliittisista linjauksista. Ministereiden välejä hiertää muun muassa suhde Yhdysvaltoihin. Stubb on luonut hyvät suhteet Valkoiseen taloon, kun Tuomioja taas on ollut vähemmän toivottu vieras rapakon takana.
- Jos Stubb lähtee sooloilemaan suhteissaan Valkoiseen taloon, vaikeuksia on tulossa, uskoo Tarkka.
Mahdollista on kuitenkin, että ministerit sopivat Yhdysvaltojen suhteesta erikseen.
- Vastuualueet muodostavat jokaiselle selkeän reviirin, mutta selvää on, että jännitettä löytyy ainakin ykkös- ja kakkosministerin välillä. Kehitysministeri Heidi Hautala sijoittuu johonkin väliin, ennustaa Tarkka.
Ulkoministeri EU-asioiden ulkopuolella
Uudessa hallituksessa EU-asioita hoitaa pääministeri yhdessä eurooppaministerin ja presidentin kanssa. Ulkoministeri Erkki Tuomiojalle ei jää EU-asioihin juuri sananvaltaa.
Tarkan mukaan Stubbin EU-työ keskittyy vaikeisiin ja inhottaviin asioihin.
- Voi olla, että Tuomioja ei ole kovin pahoillaan, ettei joudu itse sottaamaan käsiään niihin asioihin, joihin Stubb joutuu kyynärpäitä myöten, arvioi Tarkka.
Tarkan mukaan Suomen tarkoitus on asettautua Euroopan unionissa niin, että Suomen edustajat ovat muiden maiden edustajien mielstä mielenkiintoisia.
- Suomesta tulee henkistä panosta unioniin, eivätkä Stubbin eväät ole lainkaan huonot tähän tehtävään, sanoo Tarkka.