Kreikka on vitkastellut omien säästöpäätöstensä kanssa nyt vuoden ja kassa on tyhjä. Siksi pääministeri Papandreou katsoi aiheelliseksi pyytää lisälainaa.
Ensimmäiseen huippukokoukseensa osallistunut pääministeri Jyrki Katainen (kok.) painotti, että Kreikan täytyy ensin selviytyä säästövelvoitteistaan – eli saada parlamentissa läpi lakipaketti, joka mahdollistaa mm. valtion omaisuuden mittavan myynnin.
EU-johtajat painostivat oikeistojohtajien kokouksessa vieraillutta Kreikan oppositiojohtajaa Antonis Samarasia asettumaan säästöpaketin taakse. Kreikan parlamentti äänestää säästöpaketista tiistaina.
Sen jälkeen, 3. heinäkuuta, euromaiden valtiovarainministerit arvioivat myönnetäänkö Kreikalle vanhan lainan seuraava erä. Vasta sen jälkeen aloitetaan neuvottelut uudesta lainasta.
- Suomi ei tässä vaiheessa voi sitoutua mihinkään uuteen, sanoi pääministeri Katainen.
Kataisen mukaan kokouksessa päällimmäisenä keskustelun aiheena oli tällä kertaa se, pystyykö Kreikka selviämään velkajärjestelyistä.
- Monesti näissä kokouksissa puhutaan solidaarisuudesta, mutta se ei ollut nyt pääasia, vaan päällimmäinen asia oli se, mitä tapahtuu, jos Kreikan kriisi leviää, Katainen sanoo.
Kataisen mukaan mahdollisessa uudessa paketissa tulisi olla julkisen sektorin lisäksi mukana myös yksityinen sektori eli pankit sekä kansainvälinen valuuttarahasto eli IMF.
Suomen kanta muodostetaan Kataisen mukaan vasta sitten, kun lainaesitys on selvillä.
- Ensinnäkin pitää saada selvyys siitä, mihin Kreikan valtio on valmis sitoutumaan. Toinen on se, mikä on rahan tarve. Kolmas on se, mikä on yksityisen sektorin osuus ja kuinka se tehdään, ja neljäs on meidän näkökulmasta se, mitä tapahtuu vakuuksille, Katainen luettelee Suomelle keskeisiä asioita.