Ainakin arvokisojen onnistumisen kannalta on tärkeää olla läsnä hetkessä: keskittyä olennaiseen ja nauttia siitä. Jukolasta jäi mieleen monta mukavaa hetkeä ja jokaiselta tapahtumaan osallistuneelta löytynee oma Jukola-kokemuksensa.

Oman kisaamisen väliin jääminen ei harmittanut hetkeäkään, sillä tapahtuma oli niin erityinen. Salpa-Jukolan 1700:sta talkoolaisesta suuri osa oli minulle tuttuja vuosien varrelta mitä erilaisimmista yhteyksistä. Siihen lisäksi kaikki kisaturistit ja tuhannet suunnistajat ympäri maailman! Uskomaton talkoohenki ja yksilöurheilun sosiaalisuus löivät positiivisesti vasten kasvoja. Monen kanssa ehti viikonlopun aikana jutella ja kuulla monta tarinaa. “Harmi” vain kun piti myös kiiruhtaa metsään rasteja tarkistamaan, opastamaan kutsuvieraita yörastille ja kisakuulutukseen tai televisioon höpisemään.

Jukolaan kuuluu viestin kulku läpi kesäyön, ilman sitä se olisi enemmän vain kilpailu muiden joukossa. Illan pimeneminen ennen lähtöä, lamppujonot pimeydessä, linnun laulun säestämä aamun sarastus ja nouseva usva, sekä maaliin saapumista tervehtivä aamuaurinko. Kutsuvierasrastilla pääsin seuraamaan maastossa kisakeskuksesta täysin poikkeavaa suunnistustunnelmaa. Ensin kärjen odotusta pimenevässä kesäyössä ja sitten jatkuva otsalamppujen virta aivan edessämme. Eihän hikisissä juoksevissa miehissä paljoa nähtävää ole, mutta tunnelma oli jotenkin epätodellinen, kun juoksijoiden virta nousi kalliota rastille käsittämättömän ääneti, täydessä hiljaisuudessa. Yleensä jo yhdestä juoksijasta lähtee metsässä reilusti ääntä, joten tilanne oli jopa hieman aavemainen. Metsän hämyn jälkeen paluu kisakeskuksen vilinään ja meteliin säväytti, kuten se tekee vuosittain Jukolassa kisatessa.

Jukola säilyi jännittävän tasaisena varsinkin kuudenteen osuuteen saakka. Kun maasto ja radat olivat itselle tuttuja, pystyi kärkitaistosta huomioimaan paljon pieniä yksityiskohtia. Järjestäjän näkökulma antoikin paljon uutta ajateltavaa kilpailijoiden toiminnasta. Huippusuunnistajille tekisi hyvää syventyä myös ratamestarityöhön ja sen mahdollisuuksiin. Suunnistajan haaste on selvitä radastaan mahdollisimman nopeasti, joten kartalta ja maastosta löytyvien maastonmuotojen lisäksi vastassa on yhtä lailla ratamestari ja hänen juonimansa ratasuunnittelu. Venlojen Viestin toiseksi viimeinen rasti oli upea esimerkki ratamestariajattelun onnistumisesta.

Paljon tuli viikonloppuna juostua maastossa rastileimasimia tarkistaen ja kisan jälkeen rasteja pois keräten. Univelkojen kuittaamisen jälkeen on ollut aika palata taas kovemman harjoittelun pariin. Suomen kesä on upeaa aikaa harjoitella laadukkaasti. MM-kisoihin on aikaa kaksi kuukautta.

Tero Föhr