Vihreiden salkuista Niinistön ympäristöministeriksi nousu oli melko selvää. Hautala nousi hallitukseen europarlamentaarikon tehtävästä. Hänen tilalleen Brysseliin siirtyy puolueen entinen puheenjohtaja Tarja Cronberg.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki valitsi kahdesta salkusta kulttuuri- ja urheiluministerin tehtävän, jota hän on sanonut arvostavansa korkealle. Liikenneministerin salkun sai kainuulainen Merja Kyllönen.
Vasemmistoliitto
Kulttuuri- ja urheiluministeri
Paavo Arhinmäkion toisen kauden kansanedustaja ja vasemmistoliiton puheenjohtaja vuodesta 2009. Helsinkiläissyntyinen Arhinmäki on toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2001. Vasemmistonuorten puheenjohtajana hän työskenteli vuosina 2001 - 2005. Arhinmäki on suorittanut yliopisto-opintoja pääaineenaan sosiologia. Arhinmäki tuli nuorena tunnetuksi radikaalina punavihreänä, ja hän oli järjestämässä mm. linnanjuhlia kritisoivia Kuokkavierasjuhlia vuonna 2001. Hän myös ilmoittaa olevansa jalkapallointoilija, suosikkijoukkueita ovat helsinkiläinen Käpylän Pallo, ruotsalainen AIK ja brittiläinen Chelsea.
Liikenneministeri
Merja Kyllönenon toisen kauden kansanedustaja Suomussalmelta. Hän on ollut myös Kainuun maakuntavaltuutettu vuodesta 2004 ja Suomussalmen kunnanvaltuutettu vuodesta 2000. Kyllösellä on bioanalyytikon tutkinto Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Hän on ollut kerran ehdolla myös Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Kyllönen harrastaa runoilua ja hän on esittänyt runojaan poliittisissa tilaisuuksissa eduskunnan suurta salia myöten.
Vihreät
Ympäristöministeri
Ville Niinistöon toisen kauden kansanedustaja Turusta. Valtioteiden maisteriksi valmistunut Niinistö valittiin puolueensa puheenjohtajaksi kesäkuussa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen jälkeen. Niinistö on todellista poliitikkosukua: hän on naimisissa Ruotsin vihreiden entisen puheenjohtajan Maria Wetterstrandin kanssa, ja hänen setänsä on pitkäaikainen kokoomusvaikuttaja Sauli Niinistö. Puheenjohtaja Ville Niinistö kuuluu puolueensa sosiaaliliberaaliin siipeen ja hänen on arvioitu olevan ajatusmaailmaltaan hieman edeltäjäänsä Anni Sinnemäkeä porvarillisempi.
Kehitysyhteistyöministeri
Heidi Hautalaon pitkän linjan poliitikko. Hän on toiminut Vihreän liiton puheenjohtajana, kansanedustajana ja europarlamentaarikkona. Hän on ollut myös kahdesti Vihreän liiton presidenttiehdokas. Maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi opiskellut Hautala oli 70-luvulla perustamassa Suomen ensimmäistä kasvisravintolaa Kasvista. Kasviksen ympärille muodostuneesta aktiivijoukosta sai alkunsa Suomen vihreä liike. Kehitysyhteistyösalkun lisäksi Hautalasta tuli valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri.