Ajoin viikkoa ennen EM-maratonia Alpen Tourin. Se oli neljän päivän kisa ja veti miehen aika väsyneeksi. Vielä tiistaina olin niin puhki, että yhdeksältä illalla painuivat silmät kiinni. Ei minulle mitään normaalia. Vielä lauantainakin tunsin olevan aika pahassa jumissa. Kyljet olivat tosi tiukkana ja mies kyssyssä asennossa. Sonja kuitenkin hieroi kylkiä kaksi tuntia. Otimme siinä hiukan riskiä, sillä hieroessa todella kovaa voi olla hakattu olo seuraavana päivänä. Olo kisa-aamuna oli kuitenkin hyvä.

Yö oli satanut rankasti vettä ja aamulla ja kisan alkuvaiheessakin tuli vettä hiukan. Rata oli siis märkä ja yllättävän mutainen. Se sopi minulle sillä olenhan ajanut ikäni Suomen kestoliukkaissa juurakoissa. Suomen juurakot eivät kuivu ikinä. Radalla oli lyhyitä muutaman kilometrin nousuja.

Iskin heti viiden kilometrin ajon jälkeen ja sain kolme kaveria mukaani. Meidät ajettiin kuitenkin kiinni, mutta sen jälkeen porukka oli karsiutunut jo pariin kymmeneen mieheen. Iskin taas kolmen kympin kohdalla ja ajelin hetken yksin kunnes minut ajettiin taas kiinni. Porukka vain pieneni. Kisan keskivaiheilla minulla oli heikoin hetki enkä tiennyt oikein jaksanko maaliin. Olo kuitenkin parani, kun peltoaukeat vaihtuivat jyrkkiin nousuihin. Iskin taas ja porukka harveni. Venäläinen iski kuitenkin vielä kovempaa ja hän pääsi irti. Hän ajeli 30 sekuntia kolmen miehen ryhmääni edellä.

Neljä kilometriä maaliin päätin, että kirkastan viime vuoden neljännen sijan mitaliin. Tein kivuliaan iskun kilometrin nousussa. Saavutin pian venäläisen ja jätin muut. Vedin kaikki peliin. Minulla on aina hyvinä aikoina yksi lisävaihde. Sen voi ottaa lopussa käyttöön, mutta kun sen vaihteen käyttää, on maalin syytä olla lähellä. Paluuta ei ole enää kunnon vauhtiin, kun isku loppuu. Saavutettuani venäläisen maalin oli vielä pari kilometriä. Jalat happoa pullollaan.

Takana näkyi kolmas kuski 15 sekunnin päässä. Päätin pitää hyvää vauhtia yllä, sillä jos takaa tulijat saavuttavat minut, minulla on jo energiat käytetty. Vedin siis hyvää vauhtia kohti maalia ja koitin varmistaa toisen sijan. Kilometri maalista venäläinen iski nousussa, mutta pysyin perässä. Happoa vaan tuli lisää. Viimeisessä mutkassa valmistauduin vetämään venäläisestä ohi maalisuoralla loivaan ruohikko nousuun. Jalat vaan eivät totelleet ja oli toiseen sijaan tyytyminen.

Olen kuitenkin kamalan onnellinen toisesta sijasta. Se on mitali! Hyvä suoritus siis ja vaikeuksien jälkeen maistui todella hyvältä. Ei tarvittu kuin vajaa kuukausi urheilijan elämää hieronnalla ja mies on kuin uusi. Viimeisen kuukauden aikana Sonja on tehnyt kuntoni eteen enemmän kuin minä itse. Itse olen ajellut lenkkejä samaan malliin kuin ennenkin, mutta Sonja on tehnyt 12 tunnin hieronta viikkoja. Alkaakin tuntumaan, että itse olen vaan pyöräilyyn muovautunut lihamöykky ja kun Sonja möykkyä virittää niin kulkee.

Todellisten tukijoiden, jotka auttoivat heikkona aikoina ja etunenässä Leo Saarion ja Sonjan ansiosta on miehestä, jolta etsittiin jo jotain kuolettavaa tautia kolme vuotta sitten, tullut Euroopan mestaruus hopeamitalisti. Uskokoot ketkä tahtovat!

Jukka Vastaranta