Katainen sai tiistaina eduskuntaryhmien yksimielisellä päätöksellä lisää aikaa hallitustunnusteluille. Hän käy kaikkien ryhmien kanssa keskustelukierroksen, minkä jälkeen eduskuntapuolueiden johto kokoontuu uudelleen perjantaina.
Kataisen mukaan yksikään hallituspohja ei ole vielä kaatunut.
SDP:n pirkanmaalaisen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Pia Viitasen mukaan nyt ratkaisevat kuitenkin asiat.
-Varmaan tässä vaiheessa on turhaa spekuloida hallituspohjilla. Nyt ovat tärkeintä asiat ja linjat.
Viitasen mukaan sosialidemokraateille on tärkeintä linjan muodostuminen sellaiseksi, että eriarvoistavalle kehitykselle voidaan laittaa stoppi.
- Me korostamme erityisesti sitä, että työllisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta vahvistetaan. Me olemme valmiita sellaiseen hallitukseen, joka näin toimii. Siksi nyt on tärkeää, että katsotaan kaikkien puolueiden asetelmat ja näkemykset näistä asioista. Että asiat ovat tärkeimmät, eivätkä poliittiset kuviot eli ketkä niitä parannuksia lähtevät tekemään.