Nimimerkki Paljon hätää tarkkaillut ruotii Kokoomusta.
"Kokoomus joutaa oppositioon. Puolueella ei ole tavalliselle tallaajalle mitään hyvää tarjottavaa. Puolue on ohjelmansa mukaan lapsiperheiden pahin kyykyttäjä miesmuistiin."
Nimimerkki Onko moista moraalia ennen nähty nostaa Soinin.
"Soini on ainoa, joka ei vielä ole kääntänyt takkiaan. Kaikki muut puolueet ovat sen jo tehneet ja monet jopa useampaan kertaan. On todella kunnioitettavaa, että Suomessa on sentään yksi puolue, johon äänestäjä voi luottaa niin, että lupaukset pitää myös vaalien jälkeen."
Nimimerkki Mitä Soini selittää? tuo esiin näkemyksensä.
"Soini ja Sossut pettivät törkeästi kannattajansa ja äänestäjät jo ensimmäisellä kierroksella, kun luikkivat karkuun vastuuta! Mitä virkaa tuolla onnettomalla takinkääntäjä Soinilla oikein on?"
Nimimerkki janatuinen luottaa poliitikkojen tilannetajuun.
"Uskon, että järki voittaa ja että ei ainakaan toista porvarihallitusta tule tähän maahan heti perään, varsinkaan kun vaalitulos ja persujen lupaukset olivat ihan toista, mitä kokoomuksen Kataisella!"
Nimimerkki show jatkuu odottaisi vastuullisuutta.
"Soinista ei näytä olevan vastuunkantajaksi. Pysyy "tiukassa" EU-kannassaan jotta puolue pysyisi hallituksen ulkopuolella. Oppositiossa sen sijaan olisi tarjolla tutun leppoisat oltavat ja mahdollisuus jatkaa suunsoittoa entistä laajemmalla rintamalla."