Valtuuston linjauksen mukaisesti kaupungin pitää tarjota nykyistä enemmän vaihtoehtoja kokoaikaiselle päivähoidolle. Syynä ovat paitsi perheiden tarpeet, myös päivähoidon kova kysyntä.
Leikkitoiminnan kerhot ovat ohjattua toimintaa, johon lapsi osallistuu yhdestä kolmeen kertaan viikossa niin, että tunteja tulee kuukaudessa alle 60. Kerhoon valitaan hakemusten perusteella ja niihin tuodaan omat eväät mukana.
Kerhoja on ollut pitkään eri puolilla kaupunkia päiväkotien tiloissa ja leikkipuistoissa. Historiallisista syistä johtuen niitä on ollut kuitenkin leikkipuistoissa vähän. Päivähoidon johtajan, Satu Järvenkallaksen mukaan uusien kerhojen perustaminen onkin osittain hidasta juuri siksi, että uusi toiminta leikkipuistossa on aiheuttanut paikoin jyrkkääkin vastarintaa.
Tuttu kerho uudessa paikassa
Syynä vastustukseen on paikoin taas se, että toimintojen keskittämisen vuoksi tuttu kerho voikin toimia nyt toisessa paikassa tai tuttuun leikkipuistoon on tullut muita muutoksia.
SKP:n kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen on jopa tehnyt asiasta valtuustokysymyksen viitaten siihen, että kerhotoiminnan laajentaminen ei saa vähentää leikkipuistojen avointa toimintaa. Järvenkallaksen mukaan näin ei ole käynytkään.
- Valtuuston linjaus on se, että leikkipuistojen toiminnan on pysyttävä nykytasolla, mutta sitä tarkastellaan alueellisesti. Syksyllä pyritään siihen, että vanhemmat voisivat vapaammin valita esimerkiksi jonkin kerhon yhdestä puistosta ja jonkin kerhon toisesta. Kerhoja on koitettu järjestää järkevästi myös muun muassa sillä perusteella, että rauhallisemmassa puistossa muskarin on helpompi toimia tai että kolme kertaa viikossa olevan kerhon on oltava hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Tahtoa on, rahaa vähemmän
Erityisesti vanhemmat ovat olleet huolissaan siitä, riittääkö avoimeen toimintaan ohjaajia, kun entistä suurempi osa aikuisista on kiinni kerhojen vetämisessä.
- Ei ole haluttu mitenkään väkisin rutata mitään läpi, aina uudet asiat herättävät paljon keskustelua. Paikoin kerho on voinut aiheuttaa suurtakin vastarintaa. Kerhojen lisäämisessä on kuitenkin se järki, että perheille olisi tarjolla erikokoisia palveluja. Me sosiaalivirastossa mietitään koko ajan näitä käytännön kysymyksiä; vaikkapa sitä, onko yksi aikuinen tarpeeksi grillihetkessä.
Muutosten aiheuttaman huolen lisäksi kerhojen perustamisen jarruna on raha. Kerhotoiminnan houkuttelevuuden lisäämiseksi valtuusto päätti, että ne ovat maksuttomia seuraavien kahden vuoden ajan.
Uutta rahaa tai henkilöstöä ei kerhoja varten kuitenkaan ole lupailtu. Järvenkallas vakuuttaa, että paljon pystytään tekemään uudelleen järjestelemällä, mutta rahakaan ei tekisi pahaa.
- Konkreettinen kerholasten määrä tulee talousarviosta. Valtuuston tahdon ilmaisu kerhotoiminnan lisäämisestä on yksi asia, eri asia on se, onko siihen varaa. En tiedä, pystymmekö tämän enempään.