Koska Portugalin tukipaketti kuuluu valtiovarainministeriön toimialaan, on täysin perustuslain mukaista, että varapääministeri Jyrki Katainen tuo EU-ministerivaliokunnan esityksen suurelle valiokunnalle ennen toukokuun 16. päivää pidettävää EU:n valtiovarainministerien Ecofin-kokousta.
EU-ministerivaliokunnan esityksen tekeminen eduskunnalle on Kataisen sanoin hänen velvollisuutensa, kun toimitusministeristön pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on kieltäytynyt tehtävästä.
Kysymykseen siitä, pitääkö suuressa valiokunnassa istuvien, tulevien hallituspuolueiden kansanedustajien olla asiasta keskenään samaa mieltä, Katainen ei halunnut ottaa kantaa.
- En lähde nyt lainkaan arvioimaan hallituspohjakysymyksiä. Nyt on etsittävä vastaus tähän ensimmäiseen kysymykseen, ja mitä nopeammin Suomen kanta on selvillä, sitä paremmat asemat meillä on neuvotteluissa muiden maiden kanssa.
Eduskuntaryhmien nimeämät paketista neuvottelevat edustajat ovat jo kerran ehtineet kokoontua. YLE Uutisten eduskuntatoimittaja Kimmo Henriksson pitää yhä todennäköisempänä, että tuleva hallitus joutuu turvautumaan tulevaan oppositioon asian läpiviennissä.
Ongelma ei kuitenkaan sillä väisty mihinkään. Eduskunnan on vielä tehtävä tukipaketista lopullinen päätös täysistunnossa ja syksyllä on vielä tulossa eteen EU:n pysyvä rahoitusmekanismi, joka ei ole saamassa ainakaan perussuomalaisten tukea.