Nimimerkki Herätys kuvaa tilannetta.
"Katainen vaikutta jotenkin jääneen edellisen kautensa valta-aseman vangiksi, eikä millään tahdo hyväksyä hallituskumppaneiden vaihtuneen."
Nimimerkki Johan On pitää tätä jo vallankaappauksena.
"Mikähän mandaatti hallitustunnustelija Kataisella on toimia Suomen valtion puolesta. Kannattaisi ryhtyä pääministeriksi vasta jos ja kun saa hallituksen muodostettua. En ole perustuslakiasiantuntija, mutta vallankaappaukseltahan tämä vaikuttaa."
Nimimerkki faffa odottaa vastuunkantoa.
"Taas unohtuu Suomen demokratian yksinkertainen totuus: eduskunnalla on kaikki valta ja vastuu. Ei Tuomiojan tarvitse haikailla keneltä esitys tulee kuhan vain uskaltaa käyttää omaa kansanedustajalle annetua päätösoikeutta ja kantaa siitä seuraavaa VASTUUTA."
Nimimerkki antsu ei pidä hätäilystä.
"Toimittakoon vaan demokraattisen järjestyksen mukaan, eli tehdään ihan niin kuin Tuomioja sanoo. Suorastaan käsittämätön hätä Kataisella, kun pitää yrittää vippaskonsteja ja kieroiluja, että pääsisi pankkeja tukemaan."
Nimimerkki veeti kirjoittaa vastuusta.
"Vastuuttomat tahot? Vaikuttaa siltä, että jokainen neuvotteleva puolue pelaa jonkinlaista peliä ja Portugalia pallotellaan kuin kuumaa perunaa. Olisihan ihan kiva ja "toivoa" herättävää, jos voitaisiin leikkiä valtakunnan hiekkalaatikolla ilman ikäviä tosiasioita ja todellista vastuunkantoa."
Nimimerkki Kassu ei halua enää velkaantua.
"Kuinka Katainen on ottamassa lisää velkavastuita Suomen kansalle, kun jo entistäkin velkaa on enemmän kuin on pieneläkkeen saajilla vuoden ansiot?!"
Nimimerkki marssijärjestys on nyt väärä ei hölmöilisi enempää.
"Tuomiojan palaute on hyvin johdonmukainen ja kannatettava. On hyvin vaikeaa kuvitella, että ilman Tuomiojan mainitsemaa marssijärjestystä Suomeen saadaan kovin pitkäikäistä hallitusta, mikä ei liene minkään kansakunnan tavoitetila. Ei pidä hölmöillä, kun siihen ei ole tarvetta."
Nimimerkki torni puntaroi asiaa.
"Konstit ovat vähissä jos halutaan ajaa myönteinen kanta. Kielteiselle kannalle taitaa löytyä enemmän tukea. Vaihtoehdot hankalia."
Nimimerkki Kansanvalta, ei rahanvalta asettautuu poliitikon asemaan.
"En tiedä muista, mutta minusta on kivaa nähdä eräs kaveri kiemurtelemassa löysässä hirressä euromaiden edessä. Tulonsiirroilla köyhiltä rikkaille ja massiivisella velanotolla viimeiset neljä vuotta kuuluisuuteen pyrkineillä poliitikolla on varmaan nyt vaikeaa."
Nimimerkki odottaa Kokoomukselta vastaantuloa.
"Olen ollut vuosia kokoomuksen äänestäjä, mutta tämä Kataisen ehdottama järjestelyä en voi sulattaa. Portugalin kysymys pitää ratkaista hallitusneuvottelujen kautta. Tarkoittanee sitä, että kokoomuksen täytyy tulla muita vastaan Portugali-asiassa."