Vaikka Pekkarinen unohti valtakirjan tarkistustilaisuuden, ehti hän tavoittaa oikeuskansleri Jaakko Jonkan eduskunnan ravintolasta. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tarkasti Pekkarisen valtakirjan silakkapihvilautasensa vieressä.
Pekkarisen poisjäänti tilaisuudesta huomattiin kun oikeuskansleri ja hänen apunaan toiminut oikeuskanslerinviraston kansliapäällikkö Nils Virtanen ryhtyivät kyselemään Pekkarisen perään. Myös muita kansanedustajia puuttui tilaisuudesta, mutta heidän tiedettiin noutavan valtakirjansa vasta myöhemmin. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka olikin varautunut jatkamaan tarkastuksia keskiviikkona.
Koska Pekkarinen oli nähty aamupäivällä eduskunnassa, lupasi Jonkka tarkastaa hänen valtakirjansa puolitoistatuntista tarkastustilaisuutta seuraavan lounaan jälkeen, mikäli sana Pekkariselle asiasta saataisiin.
Eduskunnan kahvilassa istunut Pekkarinen ehti kun ehtikin tavoittaa Jonkan eduskunnan ravintolasta. Valtakirjan tarkastus järjestyi heti sen jälkeen kun oikeuskansleri ja kansliapäällikkö olivat saaneet silakkapihvilautasensa pöytään.
Tiettävästi kukaan kansanedustaja ei ole aiemmin saanut virallista vahvistusta kansanedustajan tehtävänsä aloittamiseen ruokapöydän ääressä.
Pekkarinen itse kertoi odottaneensa valtakirjan tarkastusta kahvilassa kaikessa rauhassa ja oli hämmästynyt, kun kuuli tilaisuuden jo päättyneen.