Olli Rehnin mukaan EU:ssa ei valmistella vaihtoehtoista tapaa auttaa Portugalia niin että Suomi ei ole mukana.

- Euroopan vakausrahaston käyttö edellyttää yksimielisyyttä. Se oli mm. Suomen ja Saksan ja eräiden muiden maiden vaatimus. Vain yksimielisellä päätöksellä kyetään käyttämään Euroopan vakausrahastoa niin, että Portugalin vararikko kyetään välttämään, Rehn sanoi YLE Uutisille.

Rehn muistuttaa, että Suomessa useiden puolueiden vaatima sijoittajavastuu tulee mukaan vuodesta 2013 käynnistyvään Euroopan vakausmekanismiin, jonka valmistelu on tällä hetkellä loppusuoralla.

- On moraalisesti oikein ja myös taloudellisesti järkevää, että sijoittajavastuu voidaan toteuttaa. Tälläisessä kriisitilanteessa, jossa meillä on edelleenkin leviämisvaara ja myös pankkisektorin kautta ketjureaktion vaara olemassa, siihen ei ole perusteita mennä.

Portugali on vaarassa ajautua vararikkoon, mikäli yksimielisyyttä sen tukemisesta ei synny.

- Jos halutaan, että Portugali ei mene vararikkoon, tarvitaan yksimielinen päätös siitä, että eurooppalaista vakausrahastoa voidaan käyttää tiukoilla ehdoilla Portugalin tueksi. Yksimielisyys tarkoittaa silloin myös Suomen myötävaikutusta.

- Ei tässä olla saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja pelastamassa vaan tukemassa Euroopan vakautta kasvun ja työllisyyden nimissä, Rehn muistuttaa.

Kreikan velkajärjestelyn Rehn sanoo sulkevansa kokonaan pois vaihtoehdoista.