Kuluneen talven aikana on käyty poikkeuksellisen räväkkä kotimainen keskustelu Kreikan ja Irlannin pelastamisesta. Eilisessä suuressa valiokunnassa pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) ei odotetusti saanut opposition tukea kriisirahaston perustamiselle. Brysselissä Kiviniemeä ja muita EU-johtajia odottaa Portugalin kriisi ja odotukset uudesta pelastuspaketista Kreikan ja Irlannin tapaan.
Ei ole enää epäilystäkään siitä, etteikö Euroopan talous olisi Suomessa keskeinen vaaliteema ja ensimmäistä kertaa aidosti suomalaista sisäpolitiikkaa, josta uskalletaan myös olla eri mieltä.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimuksessa on seurattu vuodesta 1992 suomalaisten suhtautumista eurooppalaisuuteensa; mittareina nyt mm. EU-jäsenyys, euro-yhteisvaluutta ja suomalainen identiteetti. Tuoreiden lukujen mukaan suomalaiset ovat talouskriisin myötä hieman kielteisempiä EU-jäsenyyttä ja euroa kohtaan. Mitään romahdusta asenteissa ei ole tapahtunut, vaikka julkisesta keskustelusta voisi niin joskus päätellä. Julkisesta älämölöstä on vaikea erottaa sitä, että suurin osa suomalaisista haluaa puhua siiitä, millä ehdoilla olemme EU:ssa - ei siitä olemmeko EU:ssa.
Olisiko suurin asennemuutos se, että suomalaisista on nyt tullut eurooppalaisia? Onko alamaisuus muuttumassa jäsenyydeksi, johon kuuluu terve epäily ja reipas keskustelu saksalaisten ja ranskalaisten tapaan?