Eilisten Nelosen uutisten mukaan Soini on kuitenkin valmis kaikkiin tehtäviin, joihin kansa hänet valitsee. Siis myös pääministeriksi.

Soini itse on puolestaan valmis edesauttamaan kansaa valitsemaan oikeanlaisia perussuomalaisia eduskuntaan.

Sunnuntain ploki-kirjoituksessaan hän luetteli seitsemän perussuomalaisen nimet, jotka ovat hänen mukaansa erityisesti kunnostautuneet puoluetyössä eri kunnissa. Soinin nimilistan voi lukea myös ohjeeksi keskittää näille perussuomalaisille ääniä kolmen viikon kuluttua järjestettävissä eduskuntavaaleissa.

Kaikki nimetyt ovat nimittäin myös kansanedustajaehdokkaita. Listan nimistä kaksi on ehdolla samassa Oulun vaalipiirissä, loput ovat eri vaalipiireissä eli Uudellamaalla, Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa, Vaasassa ja Keski-Suomessa.

Soini itse on ehdolla Uudeltamaalta, joten hän kaivannee vaalipiiristään mieleistään seuraa eduskuntaan.

Äänten keskittäminen oli aikoinaan erityisesti vähemmistökommunistien vaalityötä ja nykyään siinä ovat taidokkaita kristillisdemokraatit. Äänten keskittäminen on täysin laillista, vaikka siinä sitten listojen täyte-ehdokkaita vähän vedätetäänkin.

Soinin lista osoittaa, että perussuomalaisetkin pelaavat nyt tarkkaa peliä.