Nyt näyttää siltä, että mereen valuu erittäin radioaktiivista vettä reaktoreista. Vaikka laimentumista tapahtuu, syntyneen tuhon jäljet nähdään vasta aikojen päästä.

Kotimaisessa keskustelussa ydinvoiman tulevaisuudesta on kaiken tapahtuneen jälkeen keskusteltu sittenkin aika vähän. Vihreätkin nostivat eilen naimalakon kampanjakärjekseen, vaikka ydinvoimakysymyksen olemassaolo toki vaalistartissa havaittiin.

Häveliäisyyttä ei ainakaan vähennä se, että ydinvoiman lisärakentamista vastustanut puolue pysyi hallituksessa, joka on myöntänyt Suomeen kaksi ydinvoimalalupaa lisää.

Perussuomalaisille kysymys on ironista kyllä lähes yhtä hankala. Puheenjohtaja Timo Soini on vaalityömies Matti Putkosen tuella pitäytynyt selkeästi ydinvoimamyönteisessä kannassaan, vaikka puolueen kenttäväessä vastustus on jo aiemmin ollut kova.

Säteilyn hallinta on Japanissa nyt niin vaikeaa, ettei siltä välty kotimaisessa vaalikeskustelussakaan.

Turvatestien ja Fortumin uusintainvestoinnin lisäksi keskustelua joudutaan taas käymään siitä, perustuuko Suomen elinkeinopolitiikka pysyvästi halvaksi lasketulle ydinvoimalle vai pitäisikö pohtia tilalle muita energialähteitä tai jopa vähemmän energiaa vaativaa elinkeinorakennetta. Toinen pääsuunta on riskin hyväksyminen Japanin kokemusten valossa. Vaikeita valintoja molemmat!

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on eri lehtien aamulla julkaisemassa STT:n haastattelussa kertonut tavoittelevansa elinkeinoministerin salkkua jopa pääministeri tehtävän sijasta.

Jos näin kävisi, Soini voisi olla sanan mukaisesti ydintehtävässä.