Uudenmaan vaalipiirin kärkinimet olivat tutut perussuomalaisten Timo Soini, kokoomuksen Alexander Stubb ja SDP:n Lauri Ihalainen. Soini sai yksin yli 41 000 ääntä.
Hänen vanavedessään eduskuntaan pääsi neljä uutta perussuomalaista eli Jussi Niinistö, Johanna Jurva, Mika Niikko ja Arja Juvonen.
Uusia ovat myös kokoomuksen Kari Tolvanen ja Pia Kauma. SDP:stä uusia ovat Mikael Jungner ja Antti Lindtman ja vasemmistoliittosta Jussi Saramo sekä vihreistä Jani Toivola.
Eduskunnasta putosivat vihreiden Jyrki Kasvi ja Timo Juurikkala, SDP:n Kimmo Kiljunen, keskustan Paavo Väyrynen ja Seppo Särkiniemi sekä kokoomuksen Eero Akaan-Penttilä ja Merikukka Forsius.
Myös kristillisten Tarja Tallqvist koki saman kohtalon.
Uusimaa on Suomen suurin vaalipiiri, sieltä valittiin 35 kansanedustajaa.
Soininvaara palasi äänivyöryllä
Helsingin 21 kansanedustajasta uusia on seitsemän. Perussuomalaisten uusia edustajia ovat Jussi Halla-Aho, Tom Packalen ja Juha Väätäinen.
Kokoomuksesta uusia ovat Jaana Pelkonen ja Laura Räty.
Neljän vuoden mietintätauon jälkeen eduskuntaan pyrkinyt Osmo Soininvaara pääsi läpi yli 8000 äänen voimin. Hän oli eniten ääniä saanut vihreiden ehdokas.
Silvia Modig puolestaan nousi eduskuntaan uutena Vasemmistoliiton edustajana Helsingin äänikuninkaan Paavo Arhinmäe imussa.
Helsinkiläisistä kansanedustajista putosivat pois eduskunnasta vihreiden Johanna Sumuvuori, kokoomuksen Sanna Perkiö, Arja Karhuvaara, Jussi Hakola ja Sirpa Asko-Seljavaara.
Myös perussuomalaisiin loikannut Markku Uusipaavalniemi koki saman kohtalon.