Tarkastuslaskennan pitää olla valmis keskiviikkona iltakuuteen mennessä, jolloin vaalipiirilautakunnat vahvistavat vaalien lopullisen tuloksen.
Tarkistuslaskenta saattaa tuoda muutoksia puolueiden sisällä tai jopa puolueiden välisissä voimasuhteissa. Esimerkiksi Uudenmaan vaalipiirissä viimeisen kansanedustajapaikan sai kokoomuslainen Sanna Lauslahti vasta varsinaisen ääntenlaskennan viime minuuteilla. Siihen asti paikassa oli tiukimmin kiinni vasemmistoliiton Jussi Saramo.
Tulosten vahvistamisen jälkeen kansanedustajiksi valituille kirjoitetaan valtakirjat. Uusi eduskunta kokoontuu valtiopäiville puoliltapäivin keskiviikkona 27. huhtikuuta.