Skinnarin mukaan Rehn voisi halutessaan esittää Portugalin takuuasiassa pankkien ja sijoittajien vastuuta. Skinnarin mielestä Rehn toimii nyt saksalaisten, ranskalaisten, brittiläisten ja muiden EU-alueen pankkien asialla.

- Rehn ei puolusta euromaiden kuten Suomen veronmaksajia. Keskustan Olli Rehnistä on tulossa kallis mies suomalaisille veronmaksajille, Skinnari sanoi vaalikiertueellaan sunnuntaina.

Skinnari arvelee, että Kreikan, Irlannin ja Portugalin velkasaneerausten siirtäminen ja vastuitten kasvattaminen johtaa velkasaneerauksiin, joissa vastuut ja seuraukset ovat vielä suuremmat ja vahingollisemmat veronmaksajille.

Talouskomisaari Olli Rehn sanoi eilen lauantaina, että hän toivoo Suomen tukevan Portugalin hätäapua ja kertoi odottavansa kaikilta vaalitaistelua käyviltä puolueilta vastuullisuutta.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen tarjosi perjantaina Ylen vaalitentissä velkavaikeuksiin ajautuvien euromaiden tukemisen vaihtoehdoksi hallittua velkajärjestelyä. Sillä hän tarkoitti esimerkiksi Portugalin valtion lainojen takaisinmaksun lykkäystä. Urpilaisen ehdotukset on tyrmätty kovin sanoin kokoomus- ja keskustaleiristä.

Portugalin tarvitsema takaussumma on arvioitu 80 miljardiksi euroksi. Lopullisen summan tarkentuminen vienee vielä viikkoja.