Soinin mielestä euroalueen kriisi on seurausta EU:n epäonnistumisesta ja sitä on hoidettu väärin. Hänen mukaansa velkamaat olisi laitettava velkasaneeraukseen, sillä se olisi ainut tapa nollata tilanne. Esimerkiksi Kreikan asettaminen velkasaneeraukseen ei Soinin mukaan heilauttaisi Suomen taloutta.

Soinilta kysyttiin vaalitentissä myös hänen ja perussuomalaisten kantaa aborttiin. Soini pitää aborttikysymystä jokaisen henkilökohtaisena asiana. Hänen mukaansa perussuomalaiset puolueena hyväksyvät abortin, mutta Soini itse ei sitä hyväksy.

Soini yksin vaalitentissä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini edusti yksin puoluettaan Ylen vaalitentissä. Puoluesihteeri Ossi Sandvik ei osallistunut vaalitenttiin. Puolueen mukaan kyse oli vaalikiireistä.

Maanantaina käynnistyneeseen vaalitenttien sarjaan on kutsuttu jokaisesta eduskuntapuolueesta puheenjohtaja ja puoluesihteeri.

Perussuomalaiset olisivat halunneet puoluesihteerin tilalle eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin, mutta Yle ei suostunut vaihdokseen.

- Yle ei voi soveltaa yhteen puolueeseen eri pelisääntöä kuin kaikkiin muihin, toteaa vaalikeskustelujen tuottaja Jyrki Richt.

Soinin mukaan naisvastaaja olisi vaikuttanut perusuomalaisista luotuun mielikuvaan.