Kokoomuksen Jyrki Kataisen mukaan Pohjois-Afrikan vakaus on sekä suomalaisten että eurooppalaisten intressi. Myös vihreiden Anni Sinnemäki katsoo, että kannattaa olla mukana, jos syntyy EU:n operaatio, jolla on YK:n mandaatti ja jos voimme omalta osaltamme olla varmistamassa, että meillä olisi kumppanina demokraattinen Pohjois-Afrikka.

Sotilaiden lähettämistä vastustava vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki sen sijaan huomautti, ettei operaatiolle ole YK:n mandaattia, Libya on suistumassa sisällissotaan, jonka osapuolia ei tarkkaan tiedetä, eikä meillä ole mahdollisuutta erityisesti vaikuttaa operaation sisältöön.

Perussuomalaisten Timo Soini korosti, ettei Suomea pidä viedä sotiin, ja pienen maan on ymmärrettävä rajansa ja kustannuksensa.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen asetti ehdoksi sen, että suomalaissotilaiden lähettämisestä pääsee päättämään koko eduskunta. Hänen mukaansa kyseessä on niin tärkeä asia, että presidentin, valtioneuvoston ja koko eduskunnan tulisi päättää siitä yhdessä. Keskustan Mari Kiviniemi sanoi, että jos kysymykseen tulee tämän koko valmiusjoukon lähettäminen, on hyvä käsitellä asiaa eduskunnassa.

Vain hallituspuolueet kriisirahaston lisätakuiden kannalla

EU:n väliaikaisen kriisirahaston lisätakuut jakoivat MTV3:n tentissä puolueet selkeästi kahteen ryhmään. Kannatusta lisätakuille antoivat hallituksessa istuvat keskusta, kokoomus, vihreät ja RKP. Takuita vastaan äänestivät SDP, vasemmisto, perussuomalaiset ja kristilliset.

Kiivaan kriisirahastokeskustelun päätteeksi puolueiden puheenjohtajien oli vastattava kyllä tai ei kysymykseen, voiko väliaikaisen kriisirahaston takuita nostaa, jos sijoittajien vastuuta ei lisätä. Sijoittajavastuulla pankeille lankeaisi osuus tappioista, jos kriisimaat eivät pystyisi hoitamaan sitoumuksiaan.

SDP:n Jutta Urpilaisen mukaan puolueen linja on koko ajan ollut, ettei SDP tule hyväksymään takauksien kasvattamista, jos siinä ei ole mukana sijoittajavastuuta. Hänen mukaansa kysymys on SDP:lle myös moraalinen. Pankkirit ovat ottaneet suuria riskejä ja sen vuoksi heidän tulee myös kantaa vastuuta tämän kriisin hoidosta, hän sanoo.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen mielestä Kreikan velkakriisin hoidossa paljon parempi keino olisi ollut velkasaneeraus, jossa tappiot olisivat kärsineet ne pankit, jotka ovat antaneet Kreikalle suuria lainoja suurella riskillä ja ottaneet suuria korkoja. Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen uskoo, että muuutaman vuoden kulutta katsotaan, että tässä on tehty suuria virheitä. Hänen mukaansa yhteisvastuun periaatteella on annettu markkinoille hiljainen lupaus, että veronmaksajat hoitavat ongelmat.

Perussuomalaisten Timo Soini korosti, että nyt luodaan mammuttimekanismeja, jotka eivät toimi.

Kokoomuksen Jyrki Katainen puolestaan katsoi, että jos yhdelle maalle tehdään velkasaneeraus, on erittäin suuri riski siitä, että hyvin monessa muussa eurooppalaisessa maassa tulee velkasaneeraus, Euroopassa on lama ja Suomeen iskee työttömyys. Kiviniemen mukaan sijoittajavastuuta ei ole väliaikaiseen mekanismiin mahdollista tuoda, mutta tehtäessä jonkun maan kanssa ratkaisuja katsotaan kokonaisuutta. Hän myös korosti, että talouskuria on kiristetty.

RKP:n Stefan Wallin muistutti, että Suomi oli 20 vuotta sitte aikamoisessa lamassa, ja olimme iloisia, että meihin luotettiin ja meille lainattiin rahaa. Hän myös huomautti, että suolmalaiset yritykset ja työpaikat hyötyvät, että Euroopassa on vakaat olot.

Tasaverotus puhutti jälleen

Vaalitentin verotuskeskustelussa SDP:n Urpilainen korosti, että kokoomus ja keskusta ovat nostamassa tasaveroja – arvonlisäveroja ja energiaveroja. SDP sen sijaan katsoo, että pitäisi tehdä verouudistus, jossa lisätään progressiivisuutta eli sitä, että veroprosentti nousee tulojen mukaan.

Kokoomus haluaa nostaa ensi sijassa välillisiä veroja, koska pitää niitä työpaikkakehityksen kannalta vähemmän haitallisina kuin tuloveronkorotuksia. Katainen kuitenkin korosti, että kokoomus haluaa jatkossakin palkka- ja eläketuloverotuksen sekä kunnallisveron olevan progressiivinen.

Kiviniemi totesi, että keskusta ei halua korottaa energiaveroja lisää, mutta on valmis nostamaan arvonlisäverotusta ruoan, lääkkeiden ja joukkoliikenteen alv:tä lukuunottamatta. Kiviniemi huomautti, että verotuksella on myös ohjaavaa vaikutusta ja energiaveroja pystyy myös välttämään.

Pakolaisista käydyssä keskustelussa RKP:n Stefan Waillin kannatti ainoana puoluejohtajista ajatusta, että pakolaisia sijoitettaisiin kuntiin pakolla. Wallinin mukaan on hyvä, että pakolaisia sijoitetaan ympäri maata, ja kaupungeissakin heitä pitäisi sijoittaa eri puolille kaupunkia. Hän myös totesi, että monessa kunnassa tarvitaan lisää työvoimaa.

Ydinvoimalupien myöntämistä ensi vaalikaudella pitivät mahdollisena Katainen, Soini ja Wallin. Muiden viiden puoluejohtajan kanta oli kielteinen.