SKP teki valituksen, koska se ei saanut edes varaedustajaa vaalipiirilautakuntaan.

SKP:n mielestä KHO:n päätös hylätä piirijärjestön valitus on puhtaasti poliittinen ja vahvistaa linjaa, jonka mukaan eduskunnan ulkopuolella olevien puolueiden toimintaa pyritään kaikin tavoin vaikeuttamaan.

Lapin aluehallintovirasto nimesi viime vuoden lokakuussa vaalipiirilautakunnan, johon kuuluu kaksi edustajaa kokoomuksesta, keskustapuolueesta, sosialidemokraateista ja vasemmistoliitosta sekä yksi edustaja vihreistä.

SKP:n Lapin piiri valitti päätöksestä ensin Rovaniemen hallinto-oikeuteen ja sitten Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa päätöksen perusteluissaan, että vaalilain 11 §:n tarkoituksena on poliittisen edustavuuden turvaaminen vaalipiirilautakunnassa ja että ei sinänsä olisi estettä asettaa varajäsenet eri puolueista kuin varsinaiset jäsenet. Näiden päätökseen kirjoitettujen omien perustelujensa vastaisesti Korkein hallinto-oikeus kuitenkin hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden mukaan lautakunnan kokoonpanossa on riittävällä tavalla otettu huomioon vaalilain vaatimus siitä, että varsinaiset jäsenet ja varajäsenet edustavat edellisissä vaaleissa ehdokkaita asettaneita puolueita.

SKP:n Lapin piiri pitää päätöstä virheellisenä.

- Kun Korkeimman hallinto-oikeudenkin mukaan vaalilain tarkoituksena on poliittisen edustavuuden turvaaminen, ei ole mitään perustetta syrjäyttää puoluetta, jolla oli ehdokkaita edellisissä vaaleissa ja joka määräaikaan mennessä esitti ehdokkaansa jäseneksi ja varajäseneksi. Täytettäviä paikkojahan on riittävästi, koska neljälle puolueelle riitti kaksi paikkaa kullekin, piirijärjestö lausuu.