Kokkolan ja Ylivieskan välinen kaksoisraide piti toteuttaa niin sanotulla elinkaarimallilla. Eli rakentaja olisi vastannut myös radan ylläpidosta, hankkinut itse markkinoilta rahoituksen ja valtio olisi maksanut kustannukset takaisin rakentajalle pitkällä aikavälillä. Nyt rahoitus siirtyy suoraan valtion talousarvioon.

Kaksoisraidetyömaan on arvioitu tuovan hommia suoraan yli tuhannelle työntekijälle. Esimerkiksi Kannuksen seudulle urakoista on laskettu jäävän jopa 95 miljoonaa euroa. Ei ihme, että Kokkolanseudun kehitysyhtiössä puhelin soi tiuhaan perjantaina.

- Kyllä se säikähdytti selkeästi tällä alueella. On tehty isojakin hankintoja ja suunnitelmia. Lisäksi työntekijät ovat saaneet jo turvallisuuskoulutusta. Nyt pantiin taas mietintämyssyyn, mitä tässä tapahtuu ja kuinka pitkä viivästymisestä mahdollisesti tulee, kertoo yritysasiamies Jari-Heikki Laitinen.

Erityisellä mielenkiinnolla asiaa seurataan Kokkolan satamassa. Kokkolan ja Ylivieskan välinen liikenne on pullonkaulana Venäjän transitoliikenteessä. Satama aikoo kasvattaa jo tämän vuoden aikana reilusti kiskoille suuntautuvaa liikennemäärää.

- Viimeksi maanantaina meille vakuutettiin Liikennevirastosta, että kaksoisraide olisi valmis vuonna 2015. Se riittäisi meille, kertoo satamajohtaja Torbjörn Witting.

Kansanedustajat uskovat pikaiseen toteutukseen

Arviot töiden aloittamisen aikalisästä vaihtelevat muutamasta kuukaudesta vuoteen. Budjettirahoituksen mukanaan tuoma mahdollinen epävarmuus ei pelota keskipohjalaisia päättäjiä. Kansanedustajien mukaan kaksoisraiteesta on ollut niin laaja yhteisymmärrys yli puoluerajojen, etteivät vaalitkaan sekoita pakkaa uudelleen.

- Minun mielestäni sillä (uudella rahoituskuviolla) ei tule olemaan merkittävää vaikutusta. Tämä on yksi valtakunnan ykköshankkeista, sanoo Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Bjarne Kallis.

Kallis luottaa siihen, että hanke päätyy uuteen hallitusohjelmaan. Konkariedustajan mukaan valtion suora budjettirahoitus voi tulla pidemmän päälle myös halvemmaksi valtiolle.