Ei siis ole ihme, että Libyan lentokielto repii EU:n sisällä. Britannia ja Ranska tukevat sitä, mutta Saksa ja Italia vastustavat.
- Voidaan sanoa, että siinä vaiheessa kun puhuttiin tuomitsemisesta, sanktioista ja humanitaarisesta avusta, asiat olivat vielä helppoja. Lentokielto ei tarkoita sitä, että kielletään lentäminen, vaan se tarkoittaa sotaa. Tuhotaan ohjuspuolustusjärjestelmä, ilmatorjunta, lennosto ja lentokentät. Ei tällaiseen operaatioon voi mennä keveästi, Stubb painottaa.
Aktiivisin sotilastoimien vaatija on ollut Ranska. Britannia on ollut varauksellisempi ja Yhdysvallat erittäin varovainen. Venäjä suhtautuu asiaan kielteisesti ja Kiina erittäin kielteisesti. Toisaalta Arabiliitto on vaatinut toimia.
- Lentokielto on se toimintaehdotus, Stubb summaa.
Yhtenäisyys muusta paitsi sodasta
Kansainvälinen yhteisö on ollut aiemmin tapahtumien aikana yhtenäinen. Esimerkiksi EU, YK, Arabiliitto ovat kaikki tuominneet väkivallan ja olleet yhtä mieltä sanktioista. Myös humanitaarista apua on annettu yhdessä.
- Vaikein asia on juuri mahdollinen sotilaallinen väliintulo. Suomen kanta on yksiselitteisen selkeä, eli ei sotilaallista väliintuloa ilman YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia. Sotilaallinen puuttuminen voisi myös kääntää arabimaailman länttä vastaan. Nämä ovat hirvittävän vaikeita kysymyksiä: milloin meillä on vastuu suojella ja auttaa esimerkiksi Libyan kansalaisia, jos tilanne ryöstäytyy käsistä. Valitettavasti minullakaan ei ole tähän vastausta, Stubb toteaa.
Vapauden vallankumous
Ulkoministerin mukaan ainoa mitä tiedetään varmaksi on se, että suuri sisältäpäin tapahtuva myllerrys on meneillään. Myllerryksellä ei hänen nähdäkseen ole juuri tekemistä uskonnon kanssa.
- Väitän, että kyseessä on enemmänkin vapauden vallankumous kuin uskonnon vallankumous. Väestörakenteessa 30 prosenttia väestöstä on 20-30 -vuotiaita. Kadulla ovat hyvin koulutetut nuoret ihmiset, joilla ei ole töitä. He haluavat arvokasta elämää, mutta eivät näe siihen taloudellisia mahdollisuuksia, Stubb sanoo.
Stubb korostaa sitä, että liikehdintä on syntynyt sisältä päin ja ilman ulkoista vihollista.
- Yhtään Yhdysvaltain, EU:n, Britannian tai Ranskan lippua ei ole poltettu. Annetaan asioiden tapahtua ja katsotaan mihin se johtuu. Pelkästään sisäisiä asioita kuohunnat eivät ole, vaan kyllä länsivaltojen on syytä tapahtumien jäkeen katsoa peiliin, että mitä historian aikana on tullut tehtyä.
Mitä diktatuurin tilalle?
Stubb katsoo, että Pohjois-Afrikan, Lähi-Idän ja Persianlahden arabimaiden niputtaminen yhteen on virhe. Niille on yhteistä vain se, että kaikissa enemmän tai vähemmän kuohuu.
Kansainvälinen vaatimus on esimerkiksi ollut, että Libyan johtajan Muammar Gaddafin on lähdettävä. Tällaisen vaatimuksen on esittänyt myös Euroopan Unioni. Ongelma Libyankin tilanteessa on se, että diktaattorin tilalle on saatava jotakin, eikä Irakin esimerkki diktatuurin jälkeisestä tilanteesta ole kovin valoisa. Kuohuvien arabimaiden demokratia onkin vielä kaukana.
- Kuohuvia arabimaita on noin kaksikymmentä. Näiltä mailta ei voi odottaa eurooppalaistyylistä parlamentarisimia ylihuomenna, ensi vuonna tai kenties koskaan. Mutta maat ovat hyvin erilaisia. Marokosta varmasti tulee vahva parlamentaarinen monarkia, voisin kuvitella että Tunisia ja Egypti menevät enemmän Turkin suuntaan, eli demokraattinen sekulaarinen maa, jossa on muslimiväestö. Persianlahden maista taas muodostunee jotakin erilaista, Stubb arvioi.