Lauantain alkaa neljän puolueen jäsenistä koostuvien työryhmien kokouksilla. Lisäksi neuvottelujen johtoryhmä kokoontuu heti aamulla.

Tiedotustilaisuus päivän tapahtumista on luvassa iltapäivällä noin kello 15.30. Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta löytyi sopu Kokoomuksen Ilkka Kanerva kertoi neuvottelujen päätyttyä Nato-kirjauksen olevan paljon selkeämpi kuin aiemmin. Sitä, onko työryhmän kirjauksessa mainittu sana "liittoutumattomuus", neuvottelijat Kanerva ja keskustan Paula Lehtomäki eivät halunneet kommentoida. Työryhmä on sopinut myös esittävänsä kehitysmäärärahojen nostamista 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä sekä puolustusmäärärahojen korottamista. Opetusministeriön asioita käsittelevä työryhmä on päässyt sopimukseen opintotuen korotuksesta. Korotuksen määrästä ei ole vielä tietoa. Valtiontalouden linjauksista jatketaan keskustelua lauantaina. Hallitusneuvotteluiden vetäjän Matti Vanhasen (kesk.) mukaan neuvottelutyöryhmissä on edistytty ja tekstimuotoilut ovat jo pitkällä, mutta numeroarvot puuttuvat. Johtoryhmässä keskusteltiin niin sanotusta jakovarasta eli siitä, paljonko valtion menoja voidaan lisätä tai veroja laskea. Etenkin työllisyyskehitys vaikuttaa menojen lisäysmahdollisuuksiin. Keskusta haluaisi Vuotoksen tekoaltaan

Energia- ja ympäristötyöryhmän keskustelut sen sijaan ovat hakautuneet pahasti. Kiistaa on etenkin ydinvoimasta ja vesivoiman lisärakentamista. Energialinjauksia hiottiin vielä perjantaina illalla jatkuneissa työryhmäneuvotteluissa, mutta niistä ei syntynyt sopua. Keskusta haluaisi hallitusohjelmaan linjauksen vesivoiman lisäämisestä useilla sadoilla megawateilla.

Käytännössä linjaus tarkoittaisi Vuotoksen tekoaltaan rakentamista. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mielestä suojeltuihin koskiin ei tulisi kajota, vaan ensin pitäisi rakentaa Vuotos. Kollajan tekoallasta tulisi hänen mielestään harkita vasta sen jälkeen.

Vihreiden puheenjohtajan Tarja Cronbergin mukaan vesivoimasta tulee tärkeä kysymys hallitusneuvotteluissa. Hän ei vielä halua ennakoida, minkälainen kompromissi asiasta tehdään. Cronberg korostaa, että mitään päätöstä ei ole vielä tehty.

- Emme sano "ei" kaikille energiaratkaisuille, vaan kannatamme energiansäästöä ja uusiutuvan energian lisäämistä. En ota kantaa siihen, kumpi on suurempi paha, ydinvoima vai vesivoima. Nämä eivät ole erotettavissa, koska vesivoimaa käytetään ydinvoiman säätövoimana, Cronberg sanoi.

Myös Vanhanen sanoi perjantaina hallitusneuvotteluissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että hallitusohjelman lopullista muotoilua ydin- ja vesivoiman osalta ei voida vielä arvioida.

Vanhanen uskoo neuvottelujen aikataulun pitävän

Pääministeri Matti Vanhanen uskoo hallitusneuvotteluissa päästävän tulokseen viikonlopun aikana, koska kaavailluilla hallituspuolueilla ei ole ylittämättömiä näkemyseroja.

Vanhasen mukaan neuvottelijat haluavat ensin varmuuden niistä toimista, joilla työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistetään. Ne tuovat tietyn työllisyystavoitteen, joka luo materiaalisen pohjan ja sitä kautta taloudellisen liikkumavaran.

Vanhanen arvioi, että 75 prosentin työllisyystavoite olisi liian kunnianhimoinen vuoteen 2011 mennessä. Hän lupasi kuitenkin pitää nuorten matalapalkkatukea vielä tiiviisti esillä neuvotteluissa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen totesi työmarkkinoiden pelisäännöistä, että vielä niistä ei ole esittää mitään valmista. Hänen mukaansa selvitykset jatkuvat siitä, mitkä ovat kestävimpiä ja rakentavimpia tapoja ratkoa näitä asioita.

Viron viina- ja tupakkaveropäätöksillä vaikutusta Suomeen

Vanhanen totesi alkoholi- ja tupakkaveron nostosta, että Viron ratkaisu nostaa omia vastaavia verojaan vaikuttaa myös siihen, mitä Suomessa kannattaa ja voidaan tehdä asiassa.

Katainen painotti, että monessa Euroopan maassa viinaverolla kerätään rahaa valtion kassaan. Nyt selvitetään, mikä on sopiva taso, jolla saadaan riittävästi tuloja. Hän haluaa, että verolla voidaan vaikuttaa myös alkoholinkulutuksen haittapuoliin.

Myös perintöverotuskysymys on ollut mukana neuvotteluissa, kuten vaaliohjelmissakin.

YLE Uutiset Hallitusneuvottelijat puimaan työllisyyttä