Yksi pienimmistä vaalipiireistämme, mutta kolmasosa Suomen pinta-alasta. Lapin yhdistelmä on vähintäänkin haastava eduskuntavaaliehdokkaalle. Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi laskee ajavansa vaalien alla saman määrän kilometrejä kuin vaalibudjetissa on euroja. Eikä kademieltä helsinkiläisiä kohtaan voi välttää.
- Kateellisena olen katsellut helsinkiläisiä kollegoja, joilla liikkuminen vaalityön aikana onnistuu ratikalla ja metrolla. Minulla tulee 25 - 30 000 kilometriä pelkää vaaliajoa. Päivän aikana ajoa kertyy helposti tuhat kilometriä, Mustajärvi laskee.
Niinpä vaalibudjetinkin on Lapissa oltava sellainen että pääsee Kemistä Utsjoelle - ja ehkä takaisinkin. Kuten 26-vuotias Markus Korjonen vasemmistoliitosta laskee. Hänen vaalibudjettinsa on tuhat euroa. Miehen harras toive on, että vaalitilaisuuksissa voisi vielä tarjotakin jotain niille, jotka paikalle tulevat. Voi jäädä haaveeksi.
Muualla Suomessa kovassa nosteessa olevista perussuomalaisista ei Lapissa pidetä niin kovaa ääntä. Tämä on keskustan ja vasemmistoliiton valta-aluetta. Kun on tavannut Kemijärvellä miehen, joka sanoo olevansa keskustalainen neljännessä polvessa tai naisen, joka miettii ettei ole vuosikymmeniin harkinnutkaan muiden kuin keskustalaisten äänestämistä, alkaa ymmärtää, ettei perussuomalaisten äänestäminen edes protestiksi ole kovinkaan todennäköistä.
Näin kiteyttää Mauno Kerkelä, se neljännen polven keskustalainen Kemijärveltä.
- Meitä oli viisi veljestä, ja kolme meistä istui kaupunginvaltuustossa yhtäaikaa. Yksi meistä viidestä meni SMP:hen ja hänkin tuli sieltä pian pois.
Gallupit näyttävät perussuomalaisille yhtä paikkaa Lapista, joka ehkä on pois vasemmistoliitolta. Mutta kun kuuntelee kemiläisen ex-pikku-pioneerin intoa lähteä haastamaan hallituspuolueita Ivalossa, Kittilässä ja Sodankylässä, tai Esko-Juhani Tennilän arviota omista äänestäjistään, 7700 ääntä, ("punikkeja kaikki"), jää ainakin sija pienelle epäilykselle.
Näinköhän sittenkään perussuomalaisilla riittää bensa Lapissa?