Eteläkarjalainen kansanedustaja on takapenkissä istuva oppilas, joka ei stipendejä juuri pokkaa.

Näin ainakin, jos uskominen on Etelä-Karjalan Radion Ämyriä.

Maanantain keskipäivälähetyksessä kysyttiin millaisia arvosanoja kuulijat antavat maakunnan kansanedustajille Keskustan Kimmo Tiilikaiselle, Kokoomuksen Reijo Paajaselle ja SDP:n Anneli Kiljuselle ja Sinikka Hurskaiselle.

Numeroiden valossa maakunnan priimukseksi nousee SDP:n Hurskainen 8,4 keskiarvollaan.

Toisena tulee puoluetoveri Anneli Kiljunen, jonka kehitystä kehutaan.

- Petraamista tarvitsee jos kolmannelle kaudelle lähtee. Hän on oppinut kokemuksen kautta ja tullut paremmaksi. On ihmisen asialla, eräs soittaja arvioi.

Terävämpää tiedottamista kaivataan

Keskustan Kimmo Tiilikainen on maakunnan ehdokkaista vahva ehdokas uusimaan paikkansa. Tiilikainen saa kehuja, mutta myös pyyhkeitä.

- Hänen pitäisi paremmin tiedottaa maakunnan suuntaan siitä mitä suuressa salissa tehdään, kertoo arvosanan 6- kaikille maakunnan kansanedustajille antava soittaja.

Huonoimmat arvosanat kuulijoilta saa Kokoomuksen Reijo Paajanen. Luokan perällä istuvan Paajasen arvosana on kuulijoiden perusteella 6,7. Hänen miinuksekseen arvioitiin mm. mielipiteet kansanedustajien palkkojen nostamisen yhteydessä.

- Silloin hän paljasti nahkansa, kuului eräs arvio.

Kansanedustajat saavat myös kiitosta työstään maakunnan puolesta.

- Jokainen edustaja on tärkeä, eräs soittaja kiittelee.