Rantakangas esitti eilen YLE Oulu radion haastattelussa, että kunnallisveroille pitäisi säätää laissa rajat samaan tapaan kuin kiinteistöveroillekin. Veronmaksajain Keskusliiton lakiasian johtaja Vesa Korpela tyrmäsi tänään ajatuksen radiohaastattelussa.
Korpelaa arveluttaa erityisesti se, että kunnallisveron ylä- ja alarajan määrääminen merkitsisi puuttumista kunnalliseen itsehallintoon.
- Kyllä kunnat ovat tähän saakka varsin vastuullisesti kunnallisveroprosenttejaan säätäneet, arvioi Vesa Korpela. Hän tosin myöntää, että useilla kunnilla on veroissaan korotustarpeita.
- Siitä huolimatta jättäisin asian edelleen kuntien ja kunnallisvaalien äänestäjien ratkaistavaksi.
Vesa Korpelan mukaan kuntien keskinäinen kilpailu asukkaista ja yrityksistä pitää huolen siitä, että kuntien on itsekin mietittävä, kuinka korkeiksi niiden veroprosentit voidaan päästää.