Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen uskotteli puoluevaltuustolle viikonloppuna, että tuloverotusta voidaan ensi vaalikaudella keventää miljardilla eurolla. Kokoomus korottaisi arvonlisäveroa 23:sta 25 prosenttiin. Kokoomuksen verolinjauksia tarkastelee Ilta-Sanomat pääkirjoituksessaan.
Näin Suomi nousisi kulutuksen himoverottajaksi Ruotsin ja Tanskan rinnalle. Kulutuksen kova verottaminen on kokoomukselle mieleen, sillä se rassaa eniten pienituloisia. Kokoomus ei laske vähäväkisten äänten varaan vaan virittelee pyydyksiään fiinimmän väen keskuuteen.
Hallitus on linjannut, ettei heikoimmassa asemassa olevien etuuksia leikata mutta alv:n korottamisen jälkeen näillä etuuksilla saa entistä vähemmän, sillä veronkorotus menee tuotteiden ja palvelujen hintoihin, arvioi Ilta-Sanomat.
Kasvua, työtä ja hyvinvointia, otsikoi valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kolumninsa Turun Sanomissa. Kokoomuksen verouudistuksella kerätään laskennallisesti miljardi euroa vuodessa nykyistä enemmän verotuloja. Tämä on välttämätöntä hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksi.
Tätä miljardia vielä tärkeämpää ovat uudistuksen uutta kasvua ja työpaikkoja tuovat vaikutukset. Jyrki Katainen jatkaa kolumnissaan, että kokoomuksen linja on myös oikeudenmukainen.
Pohjoismainen malli ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ovat parhaita tapoja rakentaa yhteiskuntaa. Siinä yhdistetään osaava työvoima ja kilpailukyky sekä julkiset palvelut ja huolenpito heikoimmista.
Näin valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kolumnissaan Turun Sanomissa.
Vaalirahoitus saisi jo jäädä taustalle
Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa esitetään toivomuksia vaalikampanjoiden sisällöistä. Eduskuntavaaleihin on aikaa runsaat kaksi kuukautta, mutta keskustelua hallitsee edelleen vuoden 2007 vaalitaistelu.
Yhteiskunnallisen debatin poikkeuksellisen asetelman taustalla ovat vaalirahoitukseen liittyvät sotkut, joita puidaan vielä oikeudessakin.
Varsinaiset vaalikampanjat käynnistyvät helmikuussa ja äänestäjien kannalta on toivottavaa, että puolueet ja ehdokkaat nostavat esille suomalaisen yhteiskunnan todelliset ongelmat.
Tätä toivoi Yleisradion haastattelussa myös Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg. Hänen mukaansa yksi suurimmista epäkohdista on kansalaisten eriarvoisuuden lisääntyminen.
KHO:n presidentin selkeät kannanotot ovat tervetulleita yhteiskunnallisen keskustelun suuntaamiseksi ja vauhdittamiseksi eduskuntavaalien lähestyessä. Korkein hallinto-oikeus on ainutlaatuinen näköalapaikka yhteiskuntaan ja ennen muuta julkiseen hallintoon ja sen epäkohtiin. Tämä Keskisuomalaisesta.
Israelin erikoistilanne
Lehtikatsauksen lopuksi Egyptin tulevaisuuden pohdintaa Aamulehden pääkirjoituksesta. Israelille Egyptin suunta voi kirjaimellisesti olla elämän ja kuoleman kysymys.
Israel ja Egypti kävivät neljä sotaa ennen kuin solmivat rauhansopimuksen vuonna 1979. Mubarakin edeltäjä Anwar Sadat sai maksaa hengellään sopuilusta perivihollisen kanssa.
Egyptin vahvin oppositioryhmä, Muslimiveljeskunta, on sekä lännen että Israelin vastainen. Jos se pääsisi valtaan Egyptissä maiden, välinen rauhansopimus joutuisi vaakalaudalle.
Aamulehden mukaan länsi saa syyttää pinteestä osin itseään. Sen olisi ajat sitten pitänyt luopua kaksinaamaisesta politiikastaan, jossa se puhui demokratian puolesta mutta käytännössä hyysäsi yksinvaltiaita.