- Tässä taloustilanteessa se kuulostaa liian suurelta summalta. Me joudumme tekemään jo sen takia, että verotus ei kiristyisi, yli miljardin euron inflaatiotarkistukset. Jos siihen päälle otetaan vielä miljardi, niin se on kyllä verrattain iso panostus tuloverotuksen puolelle, Lintilä arvioi YLE Uutisten haastattelussa.

Lintilän mukaan nykytilanteessa veronkevennykset, jotka eivät tuo mukanaan oletettua kasvua, tarkoittavat saman verran leikkauksia jostain muualta.

Keskusta julkistaa omat verolinjauksensa parin viikon kuluttua. Lintilä ei halunnut tänään lähteä puolueensa linjauksista sen enempää kertomaan.

Jotain hänen arvionsa kokoomuksen esityksistä kuitenkin kertovat. Keskusta ei ilmeisesti näe mahdollisuuksia tuloverotuksen merkittävään - jos lainkaan - keventämiseen seuraavien neljän vuoden aikana.

Pääomaverotuksen muutokset "keskustan linjoilla"

Kokoomus olisi myös valmis alentamaan yritysten maksamaa yhteisöveroa vaalikauden aikana nykyisestä 26:sta 22 prosenttiin.

- 22:een asti vienti on tietysti varsin voimakas muutos, mutta ehkä parin prosenttiyksikön tiputtaminen siinä olisi mahdollista. Tämä on varmasti sellainen asia ja tilanne, jota me joudumme seuraamaan talouden kehittymisen mukaan, Lintilä kommentoi.

Kokoomuksen esitystä pääomaveron korottamisesta parilla prosenttiyksiköllä 30 prosenttiin ja suurimpien pääomatulojen verotuksen kiristäminen - ainakin määräajaksi - tätäkin kireämmäksi, saa Lintilän hyväksynnän lisäkommentilla "hyvä, että kokoomus on tullut keskustan linjoille".

Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että yhden prosenttiyksikön korotus pääomaveroon tuo valtion kassaan vain 65 - 70 miljoonaa euroa, kun taas arvonlisäveron mahdollisen korotuksen yhteydessä puhutaan aivan toisenlaisista rahoista: yksi prosenttiyksikkö lisää arvonlisäveroon merkitsee noin 700:ä miljoonaa valtion kassaan.

Lintilä tukee arvonlisäveron korottamista

Kokoomus kannattaa alv-kantojen korottamista seuraavalla vaalikaudella kahdella prosenttiyksiköllä. Keskustan veroekspertti Lintilä on ainakin ajatuksen tasolla samaa mieltä.

- Tässä tilanteessa, kun tiedämme, että meillä on ollut voimakas velkaantuminen ja johon meidän on saava verotuloja, niin arvonlisävero on sellainen vero, jolla pystytään saamaan erittäin suurta fiskaalista vaikutusta.