SEINÄJOKI Joulun pyhinä ministerilläkin on ollut aikaa rauhoittua. Vain muutama reissu Helsinkiin mutta muuten aikaa on vietetty perheen kanssa ja tuttavia tapaillen. Kun ministerin valaa aikanaan vannottiin, tuskin kukaan uskoi, miten kiireiseksi peruspalveluministerin työ muotoutuu.

- Sihteerini, joka jäi juuri eläkkeelle saattoi matkaan kaikkiaan 19 ministeriä. Hänen mukaansa kenelläkään ei ole ollut niin vilkasta työrupeamaa kuin minulla. Kyllä meno on aika hurjaa ollut.

Tärkeitä asioita on ministerivuosiin sattunut monia. Muun muassa taloudellinen taantuma on tuonut tehtävään omat haasteensa. Yksittäisistä tapahtumista mieleenpainuvimmat ovat myös järkyttävimmät.

- Kyllä Kauhajoen ja Jokelan koulusurmat pysäyttivät koko Suomen. Ne pysäyttivät myös minua.

Eriarvoisuus huolestuttaa

Pysäyttävä oli myös terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen muutama viikko sitten julkaisema raportti. Sen mukaan eriarvoisuus Suomessa on viime vuosina kasvanut . Köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. Sadat tuhannet suomalaiset elävät köyhyysrajan alla. Esimerkiksi köyhiä lapsia on nyt yhtä paljon kuin 70-luvulla.

Presidentti Tarja Halonen esitti Uudenvuodenpuheessaan huolensa hyvinvointivaltion rapautumisesta. Samaa mieltä on ministeri.

- Olen täysin samaa mieltä. Hyvinvointivaltion puolestapuhujia tarvitaan kaikissa olosuhteissa, sanoo Paula Risikko.

Ministerin työtä on jäljellä nelisen kuukautta. Siiihen kuuluu muun muassa kotikuntalain ja vammaispalvelulain loppuunsaattaminen.

- Itselleni tärkeää on myös vammaistutkimuksen oppituolin saaminen johonkin suomalaiseen yliopistoon. Olemme valmistelleet asiaa yhdessä Kalle Könkkölän kanssa ja uskon, että se tulee onnistumaan.

Tulevista ministerinpesteistä on Paula Risikon mielestä vielä turhan aikaista puhua.

- Käydään eduskuntavaalit ensin. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että yksikään kansanedustaja tuskin kieltäytyy ministerin työstä, sanoo Paula Risikko.