Olli-Pekka Salminen uskoo, että hänellä on edessään mielenkiintoinen työ. Kemijärvi on viime vuosina elänyt varsin värikkäitä vaiheita ja tuskinpa "kemppalaisten" elämänmeno jatkossakaan muuttuu ihan harmaaksi.

- Ensimmäiset pari viikkoa sujuvat varmasti kaupungin henkilökuntaan tutustuessa. Kierrän kaikki toimintayksiköt ja muovaan käsityksen yhteistyökumppaneista, Salminen sanoo. Hän aikoo jatkossakin pitää kynnyksen matalana itsensä ja työkavereiden välillä, joiksi hän laskee myös luottamushenkilöt.

Myös helppo ja välitön yhteys kaupunkilaisiin on Salmisesta tärkeää.

- Kun olen asettunut taloksi, niin järjestämme avoimet ovet tänne konttuuriin. Mukava lyödä kättä mahdollisimman monen kaupunkilaisen kanssa heti alkuun. Ja siinähän niitä tuttuja sitten tulee ajan myötä enemmän.

Olli-Pekka Salminen sanoo, että hänestä on helppo tulla Kemijärvelle, lähes kotimaisemiin. Mies on syntyjään sallalainen, mutta juuret menevät myös Savukoskelle ja Pelkosenniemelle. Hän kävi Sallassa peruskoulun ja Kemijärvellä kauppaopiston ja Rovaniemellä armeijan. Sitten oli kuntatieteiden opiskelun aika.

Kaupunginjohtajaksi Mustana hevosena...

Kemijärvelle tarvittiin uusi kaupunginjohtaja sen jälkeen, kun Lapin viimeisenä maaherrana toiminut Timo E. Korva valittiin johtajaksi Lapin Ely-keskukseen, eikä hän enää palannut kaupunginjohtajaksi. Korvaa sijaisti yli kaksi vuotta Suomessa elinkeinoelämän vaikuttajana tunnettu Arto Ojala, joka nyt yrittää eduskuntaan Kokoomuksen riveissä. Olli-Pekka Salminen ei hakenut Kemijärven kaupunginjohjaksi, vaan hänet kutsuttiin ikäänkuin Mustana hevosena.

Salminen tulee Kemijärvelle Savosta, Tervosta, missä toimi runsaat kaksi vuotta kunnanjohtajana. Keuruun kaupunginsihteerinäkin hän on ollut.

Salminen sanoo tarkoin seuranneensa tätä synnyinseutunsa elämänmenoa. Menetyksiä on ollut. Hän luettelee: lääketehdas, vaatetehdas, sellutehdas, elektroniikkatehdas. Hänen mielestään niitä ei enää pidä murehtia, vaan pitää katsoa eteenpäin.

Ensi tehtävänään Salminen haluaa huolehtia siitä, että Kemijärven rautatien sähköistäminen aloitetaan ensi keväänä, kuten on luvattu. Hän yhtyy myös uudelleen toimintaan heränneen junakapinaliikkeen vaatimukseen, että Kemijärven asema pitää säilyttää miehitettynä. Asemalta ollaan viemässä se viimeinenkin asemamiehen virka ja lopettaa lipunmyynti, tai siirtää se automaatteihin.

Erämiehelle hyvät mahdollisuudet

Erästäminen on Olli-Pekka Salmiselle tärkeä vapaa-ajan harrastus. Hän aikookin liikkua luonnossa omistautua mahdollisimman paljon, metsästää ja kalastaa.

- Annahan kun tuo kevätaurinko rupeaa killottamaan, niin kyllä tulee pilkille lähtö. Saalistakaan ei niin väliä. Siellä on vain niin lysti istuskella ja ladata akkuja.

- Kyllä tuntuukin hyvältä palata juurille takaisin. hän lausahtaa.