Laajat sähkökatkokset Etelä-Savossa, Hämeessä ja Pirkanmaalla innoittivat kansanedustajat peräämään hallituksen toimia erityisesti haja-asutusalueiden sähkönjakelun varmistamiseksi poikkeusoloissa. Opposition kansaedustajat vaativat torstain kyselytunnilla tiukempia määräyksiä, jotta puita ei kaatuisi sähkölinjojen päälle.

Pekkarinen muistutti, että lumituhot ovat tapahtuneet paikallisverkkojen alueella, jossa aukeaa on sähkölinjojen ympärillä määräysten mukaisesti viisi metriä molemmin puolin. Leveämmältä alueelta raivaaminen on Pekkarisen mukaan yksi vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on verkkojen maakaapelointi, mielellään yhteistyössä laajakaistayhteyksiä rakentavien operaattoreiden kanssa. Elinkeinoministeri teki selväksi, kumpi vaihtoehto olisi hänen mielestään parempi.

- Ajatus siitä, että 50 metriä leveät uomat kulkisivat näitten pienimpienkin verkkojen alueella, jotka yhdistävät pieniä alueita, se on aika valtava vaade. Paljon edullisempaa on kulkea nimenoman tämän kaapeloimisen ja yhteistyön, nimenomaan teleoperaattoreiden kanssa rakennettavan yhteistyön tietä.

Saman alueen tuhot yllätys

Pekkarisen mukaan luonnon aiheuttamille katastrofeille ei kerta kaikkiaan voida yhtään mitään niin kauan. kun johdot ovat ilmassa. Oppositioedustajien mielestä talvi monenlaisine pulmineen ei kuitenkaan voi tulla hallitukselle yllätyksenä. Ongelmien kasautuminen jälleen samoille alueille ei kuitenkaan Pekkarisen mielestä ollut odotettavissa.

- Kyllä se varmasti on yllätys, että samalle alueelle kohdistuu näin lyhyen ajan kuluessa sekä poikkeuksellisen suuret myrskytuhot että sitten samalla alueelle näin suuret lumituhot. Tässä mielessä tämä on varmasti yllätys muttei siinä mielessä, etteikö ne varautumiskeinot mitä edellytetään sekä sähköverkon haltijalta, asianomaiselta yhtiöltä - tässä tapauksessa Suur-Savon Sähköltä - tai viranomaisilta, pelastusviranomaisilta. Näiden toimin on toki varauduttu kaikkiin erilaisiin ongelmiin, myöskin näihin lumituhoihin.

Pekkarisen mielestä toimet sähkökatkoalueilla näyttävät kaikesta huolimatta onnistuneen aika hyvin ja kriisitoimiin päästiin nopeasti.