Saimaalle pyritään luomaan kattava ja aukoton suojelualue norpan pesimärauhan turvaamiseksi. Monet osakaskunnat ovat jo sopineet suojelusta vapaaehtoisesti mutta 400 hehtaarin osalta tilanne on yhä auki. Tämän vuoden kuuttien syntymä lähestyy joten tilanne nousi esiin myös eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Ministeri Anttila aikoo laittaa arvovaltansa peliin, jotta riittävä suojelualue saataisiin syntymään pikaisesti ja aukot pesimäalueella saataisiin kurottua kiinni.

- 11. helmikuuta suunnistan Savonlinnaan itse neuvottelemaan niitä loppuja sopimuksia koska tavoite on todella saada norppa suojeltua sopimalla.

Verkkokielto viimeinen keino

Mikäli Anttilan toivoma vapaaehtoisuus ei toteudu riittävästi, turvaudutaan järeämpiin keinoihin. Eduskunta valtuutti viime kesänä hallituksen antamaan verkkokalastuskiellon jos vapaaehtoiset keinot ovat riittämättömiä. Kieltolaki on tähän hätään viimeinen keino estää kuutteja tukehtumasta verkkoihin.

- Mutta jos nyt sitten niin kuitenkin kävisi, että joltain osalta niitä aukkoja jää, niin sitten meillä on asetus, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että niillä alueilla, joilla ei sitten sopimusta ole saatu, sitä asetusta tultaisiin sitten soveltamaan, muotoili ministeri.

Anttilan mukaan maa- ja metsätalousministeriö valmistelee suojelutoimina myös muun muassa riimuverkkojen kieltoa ja katiskojen nielurajoittimien tekemistä pakollisiksi.

Luontoväen lisäksi norpan tehokkaampaan suojeluun Suomea painostaa EU-komissio. Komissio vaatii suojelutoimien pikaista kiristämistä. Ellei näin tapahdu norppakiistaa ratkotaan EU-tuomioistuimessa.