Olen jo vuosia kuulunut onnellisesti niihin ”kevään urheilijoihin” ja tälläkin hetkellä tilanne näyttää valoisalta. Tour de ski on jo edelliset neljä vuotta toiminut kohdallani loistavana harjoitus/ valmistautumisrupeamana ja tuntemukset ovat tällä hetkellä samansuuntaiset. Viime viikonloppuna Otepäässä vain kaksi viikkoa tourin jälkeen kropan tuntemukset olivat todella hyvät ja palautuminen kovasta kilpailusarjasta on onnistunut hyvin.

Tulevana viikonloppuna hiihdetään Vöyrillä SM-mitaleista ja kilpailut tulevat varmasti olemaan mielenkiintoiset. MM-hiihtoja ajatellen muutamilla urheilijoilla on vielä näyttöjä annettavanaaan ja koska maajoukkueen korkeanpaikanleiri on jo heti viikonlopun jälkeen on kaikkien MM-edustajien oltava melko hyvässä iskussa, jotta korkealle kannattaa lähteä.

Minulla, Matilla (Heikkinen) ja nähtävästi myös Villellä (Nousiainen) on onneksi vielä viikko armonaikaa, koska lähdemme korkealle vasta viikkoa myöhemmin kuin muut 9.2. Minulle SM-kilpailut ovat olleet aina tärkeitä kilpailuja ja latautuminen kilpailuihin tapahtuu kuin itsestään. Toivottavasti myös Vöyrillä kannustus on samaa luokkaa kuin edellisten vuosien SM-kisoissa.

SM-kilpailujen jälkeen suuntaan vielä Rybinskin maailmancupiin yhdessä ainakin Matti Heikkisen kanssa. Ohjelmamme on suunniteltu jo kesällä ja tarkoituksena on varmistaa, että korkeanpaikan leiriä ennen ollaan riittävän hyvässä kunnossa,jotta voimme oikeasti vain viimeistellä kuntoa. Viimeistelyleirillähän on tarkoitus hioa pieniä asioita ja tehdä hyviä harjoituksia optimaalisissa olosuhteissa.

Olen korkealla mahdollisimman lähelle MM-kilpailuja ja näin ollen jätän Drammenin maailmancupin väliin ennen kisoja.Ajankohdan suunnittelussa on huomioitu aikaisemmat korkeanpaikan leirit ja laskettu ajankohdat milloin leiristä saadaan suurin hyöty. Parasta viimeistely leirillä on, että saan tyttäreni mukaan leirille, koska tärkeintä leirillä on hyvä fiilis eikä murehtiminen arkisista asioista.

Toivottavasti minä ja me muut suomalaiset voimme tuottaa teille vielä paljon ilonhetkiä TV:n äärellä kevään aikana. Koko harjoituskausi on mennyt suunnitelmien mukaan ja mikä parasta keväthän on vielä edessä.

Riitta-Liisa Roponen