Jos valtion puoleen käännytään, arvioi Suomen Teollisuussijoitus mahdollisuuden lähteä mukaan jalostamohankkeeseen, sanoo Pekkarinen.

Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus oli jo aikaisemmin mukana Talvivaarassa, mutta irtautui siitä vuonna 2008.

Pekkarisen mukaan Talvivaaran oma nikkelijalostamo olisi erinomainen asia.

- Jos tuotanto kasvaa, olisi hienoa, mikäli jalostus olisi paikan päällä, Pekkarinen sanoo Savon Sanomissa.