Tourin rankimpia juttuja on aina jokaiseen kilpailuihin valmistautuminen, ei niinkään enää itse suorittaminen. Vasta tuollaisessa monipäiväisessä rypistyksessä huomaa, kuinka paljon itse asiassa kisoihin valmistautuu ja keskittyy. Tuo tsemppaaminen vie yllättävänkin paljon voimavaroja. Itselleni ainakin suksien testaus on monesti aika vastenmielistä puuhaa. Se on kuitenkin sellainen asia, jota ei voi oikeastaan ikinä tehdä vasemmalla kädellä.
Tourilla peruspäivän sapluuna on yleensä tällainen: klo 8.30 herätys, 9 aamupala, jonka jälkeen käppäilyä/hölkkä, klo 11-12 lounas, jos kisat on myöhemmin iltapäivällä, klo 13 kuljetus kisapaikalle jonka jälkeen suksien testaus, n.45min ennen starttia verryttely, kisa. Sen jälkeen matka kohti seuraavaa paikkaa alkaa,ja klo 20-24 ollaan yleensä seuraavalla paikkakunnalla. Sitten eikun nukkumaan ja aamusta sama ruljanssi uudestaan.
Iltaisin n. klo 20-21 on yleensä kisapalaveri, jos ollaan saavuttu paikalle ajoissa tai ollaan oltu pari päivää samassa paikassa. Tourin jälkeen alkaa palautumisen vuoro, mikä on hyvin tärkeä tehdä fiksusti, sillä se määrittelee loppukauden hiihtojen tason. Tässä kohtaa urheilijan on todellakin kuunneltava kehoa eikä tehdä kaikkea niin kuin on valmentajan kanssa joskus suunniteltu. Varsinkin mieshiihtäjien on oltava erityisen tarkkoja, koska Tour de ski on matkoiltaan melkein puolet raskaampi kuin naisilla.
Itse olen tänä vuonna huommannut tourin jälkeen päivien vireystilan heilahtelevan laidasta laitaan. Esim. tiistaiaamuna olin vielä aamupalalla lähdössä treenamaan, mutta hetken kuluttua olo oli niin nuutunut, että oli pakko huilata aamupäivä, ja lopulta kävi niin että huilasin koko päivän. Se kannatti, sillä seuraavana aamuna olo oli aivan toinen ja pääsin taas treenaamaan. Niin kauan kuin olotila pomppii tällä tavalla, on aina talvella parempi jättää treenaamatta, jos väsyttää, kuin hakata päätä seinään. Onneksi tässä on kuitenkin vielä hurjasti aikaa ennen Oslon MM-kilpailuja. Joten sinne ehtii kyllä palautua vallan mainiosti.
SM-kisojen jälkeen on yli kuukausi aikaa rauhoittua ja kerätä kilpailunälkää MM-laduille. Pieni tauko kisoista on monesti tehnyt hyvää minulle, sillä halu kilpailla ja taistelutahto on ihan eri luokkaa, kuin jos olisit kisaillut ilman taukoja marraskuun alusta MM-kisoihin asti. Minun MM-kisa reissu alkaa 9.helmikuuta ja päättyy todennäköisesti 6.maaliskuuta. Tuosta voi tulla elämäni rankin kuukausi henkisesti, sillä joudun olemaan koko kuukauden erossa pienestä tytöstäni. Nyt illalla on edessä vielä laukkujen pakkaus, ja aamulla alkaa matka kohti Otepään kisoja. Toivottavasti olo ehtii vähän terävöityä ennen viikonloppua,ja jos näin hyvä tsäkä käy, voi Otepään kisoista odottaa jo hyviä tuloksia.