- Haastankin muut puolueet kilpailuun siitä, mistä puolueesta valitaan eniten alle 30 vuoden ikäisiä ehdokkaita eduskuntaan. Nyt tarvitaan samanlaista nuorten läpimurtoa kuin minkä suuret ikäluokat tekivät 1970-luvulla, Laaninen sanoi puolueensa ehdokkaiden koulutustilaisuudessa Tuusulassa lauantaina.

Laanisen mukaan huhtikuun eduskuntavaalit ovat myös sukupolvivaalit, koska ensi vaalikauden tärkeimmät ratkaisut vaikuttavat suoraan sukupolvien väliseen taakanjakoon ja sen oikeudenmukaisuuteen. Ratkaisuista tärkeimpiä on velkaantumisen hallinta.

Laanisen mielestä nyt nuorten ääni ei kuulu, koska nuoret ovat vanhempiaan laiskempia äänestäjiä.